torstai 21. kesäkuuta 2018

Kohtalon sormi

Ei mennyt Juhannus suunnitelmien mukaan. Leppoisan ja mukavan keskikesän juhlinta vaihtui sairaalassa istumiseen. Nuorisojoukko oli yöharjoituksissa kokeillut autolla lentämistä volttia tehden, jonka seurauksena ambulanssit kuskasivat pikalähetyksenä Ouluun kolme neitosta.


Elämän lanka on oikeasti kovin ohut ja hento, mutta jokin suojelusenkeli varjeli jälleen. Autosta tuli rusina, mutta henkiä ei menetetty - eikä edes luita murtunut. Muutoin G-voimat ja äkkipysäys kyllä koettelivat. Autokoulun uunituoreilla opeilla ei vain saavuteta rallikuskin otetta sorateillä.


Nyt on takki tyhjä kirjoittamaan yhtään mitään. Päivästä tuli tooosi pitkä, sillä palasin Oulusta ihan hetki sitten. Vielä oma perillinen jäi osastolle tarkkailuun ja odottamaan MRI-kuvien lausuntoa. Juhannusaattona olemme iloisia, jos kuopus pääsee sairaalasta kotiin. Sitten vietetäänkin sairastupapäiviä. Semmoinen tapaus tällä kertaa.

31 kommenttia:

  1. Voihan viheliäinen, helpolla ei elämä kuopusta päästä. Eikä vanhempia.

    Jarrua päälle, ja lepoa ja kaikkea rauhaisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt olit eka :) Tämä kuopus on kieltämättä aikaansaanut paljon säpinää elämään. Nyt on kotiuduttu, ja vietetään tosi leppoisaa ynnä hiljaista Juhannusta.

      Poista
  2. Hui kamala! Onneksi nuoriso on kunnossa, mutta voin niin kuvitella, kuinka rankka kokemus on ihan koko perheelle *halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen säikäyksellä Corollan lentonäytös selvisi. Käytiin tänään katsomassa onnettomuuspaikkaa, jossa selvästi näki liian vauhdin ja kokemattomuuden johtaneen voltin kautta äkkipysäykseen.

      Kokemukset on aina tarjolla, jotta viisastutaan ja otetaan opiksi. Nyt nuollaan haavoja ja toivutaan.

      Poista
  3. Elämän lanka tosiaankin on ohut ja hento, mutta onneksi on suojelusenkeleitä olemassa! Nuorten mukana niitä taisi olla paikalla useampikin! Uskon, että sinulla on takki tyhjä!

    Lämmin halaus myös teille vanhemmille ja teillekin enkeleitä! Elämä muuttaa kulkuaan hetkessä, sille emme voi mitään, mutta nautitaan tästä hyvästä hetkestä kuitenkin!

    Ihanaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suojelusenkeleillä on kovasti tarvista. Ainekset paljon pahempaan oli aivan selvästi. Auton voltti oli pysähtynyt juuri ennen mahtikuusen runkoa vitikon keskelle.

      Voimia elvytti yhdet kunnon yöunet ja kuopuksen saaminen kotihoitoon. Uskaltaa taas hengittää.

      Poista
  4. Pysäyttävä uutinen. Onneksi ei käynyt pahemmin ja toivottavasti kuopus pääsee juhannukseksi kotiin. Tsemppiä ja rauhaisaa juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä Juhannuksesta tuleekin oikein rauhallinen. Kuopus on kotiutettu, ja tarkasti tutkittuna ilman isompia kolhuja. Niskan retkahdusvammaa joutuu parantelemaan kuitenkin kipeästi aikansa.

      Poista
  5. Huh, onpa pysäyttävä uutinen, joka varmasti tyhjentää takin keltä tahansa. Onni, että nuoret selvisivät ja toivotaan myös vammojen jäävän pieniksi. Lämmin halaus teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli lapsista ei lopu ikinä, vaikka kuinka vanhaksi vanhetaan. Ymmärrän jo paljon paremmin, kuin nuorena äitinä huolehdin ipanoiden korvatulehduksista sun muista. Kokeneempi äiti minulle hymyili, että pienet lapset tuo pieniä murheita, mutta isot suuria murheita. Joku mielestäni unohtunut sanonta siitä oli, jossa mainittiin äidin sydän ja saviset saappaat :)

      Nyt voi jo huokaista täälläkin - lapsi on kotona toipumassa.

      Poista
  6. Onneksi oli enkeleitä matkassa eikä käynyt pahemmin.
    Voimia koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltiä saa aina rahalla, mutta elämä on korvaamatonta. Toivottavasti nuorisoporukka ottaa opikseen nyt huolella.

      Nyt voi aloitella Juhannuksen viettoa, kun on tilanne ohi. Huh!

      Poista
  7. No voi hyvänen aika! Äidin aika tosiaan on pitkä tietoa odotellessa ja sydäntä raastaa. Onneksi kaikki on kuitenkin kasassa ja toivottavasti kaikin puolin kunnossa. Hyvää vointia teille kaikille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen säikähdyksellä ja muutaman viikon kipuilulla taidetaan selvitä. Harmillistahan tapahtuma on, mutta jospa siitä on oppia otettavissa. Ainakin "Älä tee näin" on sisäistettävissä.

      Nyt voi keskittyä Juhannuksen viettoon. Ajattelin ensimmäisenä viedä koiran vesisateeseen lenkille.

      Poista
  8. Onneksi oli enkeleitä matkassa. Toivottavasti nuoret selvisivät säikähdyksellä eikä onnea tarvitsisi tulevaisuudessa enää koetella. Voimia teille kaikille! Rauhallista ja kaikesta huolimatta onnellista juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota tulevaisuusaspektia olen pitänyt puheessani esillä. Ettei samoja mokia tarvitse toistaa, vaan ottaa oppia.

      Juhannus alkaa helpottunein mielin, kaikesta huolesta on nyt selvitty takaisin arkeen suurin piirtein ehjänä.

      Poista
  9. Onneksi ei käynyt tuon pahemmin, siis kukaan ei menehtynyt. Toki ei olis tarvinnut tuotakaan tapahtua. Voimia ja toipumista.
    Hyvää juhannusta kumminkin sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanpas muuta, Maatuska. Lähdemme nyt kuitenkin ystäväparin luo saunomaan ja grillaamaan ainakin lyhyen kaavan kautta tuohon melkein naapuriin. Vesisadekin taukosi.

      Poista
  10. Onneks ol varjelii matkassa, eikä tuon pahemmin käyny. Säikäyttää tosissaan tuommoset tapahtumat.
    Hyvvee juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaankaan edes leiki ajatuksella, mitä kaikkea olisi voinut sattua... Onneksi nyt päästiin ilman pysyviä vammoja yhtään kenellekään. Paitsi tietenkin sille Corollalle, joka on korvattavissa siis ihan vain rahalla.

      Poista
  11. Ikävää... onneksi lapsesi säästyi näin vähillä. Rakkaita terveisiä Ritavuorelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia terveisistä! Elämä jatkuu tästä taas normaaleja uomiaan onneksi.

      Poista
  12. Ikävää... onneksi lapsesi säästyi näin vähillä. Rakkaita terveisiä Ritavuorelta.

    VastaaPoista
  13. Voi kauhistus mikä rytäkkä. Onneksi kaikki hengis. Toivottavasti toipuminen olis täyrellistä, eikä jäisi mitää ylimääräästä fipaa.
    Onnellista juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskan retkahdusvammasta voi jäädä pitkäaikaista kipua, mutta meillä onneksi on monenlaisia konsteja pehmytkudosvammojen hoitoon. Onneksi ei ole luita rikki. Juhannus kääntyi onneksi ihan onnelliseksi. Nyt on saunottu ja grillattukin naapurissa, joten mielikin sai rentoutua.

      Poista
  14. Äidin huoli ei lopu ikinä, mutta kun emme voi mukana koko ajan kulkea, on joskus otettava opiksi kantapään kautta. Onneksi on suojelusenkeleitä! Voimia teille ja nuorelle naiselle, hyvää juhannusta kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kukanenkin on päätään petäjään hakannut, ja lopulta oppinut sen tekevän kipeää. Sukupolvesta toiseen tämä vanhempien huolikin kulkee perintönä näköjään.

      Poista
  15. Sanonta sanoo että pitää olla nuori ja hullu tullakseen vanhaksi ja viisaaksi . Paranemisia ja jaksamisia sinne .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhh... odotan itsekin tuota vanhaksi ja viisaaksi tuloa. Tai noh - vain jälkimmäinen on tavoittelun arvoista. Kiitos Nila!

      Poista
  16. Hui! Onneksi ei käynyt pahemmin! Pikaista toipumista nuorisolle ja toki henkistä toipumista myös vanhemmille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli Enkelin siipi taas tapaturman välissä onnekkaasti. Ainekset paljon pahempaan oli - mutta en halua sitä edes ajatella. Nyt päästiin niskasäryllä ja kolotuksilla. Vain.

      Kieltämättä olin kyllä melko hätäännyksissäni, kun uutisen sain. Piti suhata työpaikan kautta, jossa asiani koitin selvittää jotenkin ymmärrettävästi. Sitten päästelin Ouluun lapseni luo. Onneksi asiat olivat sittenkin alkuoletusta lievemmät.

      Poista