sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Paluu menneisyyteen - ympyrä sulkeutuu

Kuljen joka päivä metsissä koiran kanssa. Tutut lenkkipolut tarjoavat ihanan ikkunan vuoden kiertoon. Ajatus liitelee aistien havainnoidessa alati muuttuvaa maisemaa.

Taivas tarjoaa värit tällä kertaa

Ihan vastahan maa kohmettui ja satoi ensilunta. Oli ihanaa löytää eläinten jättämiä jälkiä ja haistella kirpeän kuulasta syysilmaa. Hiljalleen hanget kasvoivat aina vain suuremmiksi, ja piti etsiä uusia polkuja. Ilolla tervehdin moottorikelkkojen jättämiä jälkiä, joita pitkin kulkien laajennettiin lenkkimaastoja.

Pitkän ja pimeän talven jälkeen hiljalleen pitenevät päivät toivat valon lisäksi toivoa. Hanget olivat paisuneet valtaviksi. Tuntui epätoivoiselle odottaa aina vain kevään tuntua.

Kuloheinä liekeissä. Kulotus on kevään parhaita puuhia!

Mutta kas veijaria sentään! Näin ovat saapuneet joutsenet, kurjet, hanhet, mustarastaat, peipot ja monet muut kevään tuojat! Aurinko paistaa valtavalla voimalla sulattaen kovaa kyytiä mahtihankia. Ensimmäiset sulavesipurot on saappaan kärjellä potkittu virtaamaan ja ensimmäinen pieni ruohotupsukin on kulotettu. Harava odottaa yhä, mutta ei se enää kauaa jouda toimettomana seinään nojailemaan.

Kurkiaura myötätuulessa suuntana pohjoinen

Talven aika on hidas ja kuluu vitkaan. Keväällä ajan kulku hyppää oravanpyörään, ja tapahtumat vyöryvät päälle. Kesällä jokainen päivä tuo uusia asioita aistien täydeltä. Sulan maan aika meillä puutarhureilla sujuu taimesta kukintaan ja siemenestä satoon. Kiirettä pitää joka rintamalla, mutta elämän ilo virtaa väkevänä suonissa. Kunnes routa ja jää jälleen asentaa puutarhurin virransäästötilaan.

Mikä voisi olla vielä söpömpää kuin kylmänkukan nuput?


Vuoden kierto on vahva kokemus aina uudestaan ja uudestaan. Neljä vuodenaikaa on suuri rikkaus. Muuta en marise, kuin talven pitkää kestoa 😎 Enkä oikeastaa sitäkään juuri nyt valita, sillä kevät vetää hirmuisin harppauksin. Kaikesta päätellen olemme siirtyneet Raahessakin termiseen kevääseen. Minun sieluni laulaa!

Alliumin versot ovat aikaiset. Tosin lakastuvatkin etuaikaan.


Iloa ja valoa viikkoosi! Meillä on vietetty A-sarjan kuopuksen kihlajaisia (nopeita olivat - reilut 7 vuotta vasta yhdessä!), laitettu B-sarjan kuopus kohti Puolaa pariksi viikoksi, ja juhlittu Maestron huomista vuosipäivää. Ensi viikko tuonee myös kesän töistä jotain selvyyttä. Kaksi vaihtoehtoa on - joko kaupungille takaisin tai sitten hautausmaalle. Yksi tuttu tuumasikin, että mitä hittoa etuaikaan pyrit hautausmaalle? Kyllä nauratti!


17 kommenttia:

  1. Ihana kevät! Tännekin se osasi. Yöpakkasia on kyllä, aamulla maa on kohmeessa ja sulamisvesien lammikot umpijäässä. Jahka hevostarhan vesipalju on aamulla sula, tiedän termisen kevään vihdoin alkaneen.

    Mulla on blogissa sulle taas pari kuvaa puutarhan kummallisuuksista, Kääpiömanteli on jossain välissä pukannut luumarjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä, lämpimät onnittelut Maestrolle merkkipäivän johdosta, kihlaparille onnea ja myötätuulta sekä sinulle roima rutistus työjuttujen johdosta. Nyt niitä ovia näyttää aukenevan vähän joka puolelle.

      Poista
    2. Kiitos Hirnakka! Nämä lämpimät kelit kyllä yllätti. Piti luopua pitkistä kalsareista, villasukista ja muustakin kerrospukeutumisesta :)

      Hymyilytti tuo ovien aukenemisen muistutus. Oli vuosia, kun ladoin ärräpäitä siitä kuinka ovia ei vain aukea. Kaikella on siis aikansa. Torstaina menen työhaastatteluun seurakunnalle.

      Poista
  2. Oli niin haaveellinen kuvaus vuodenkierrosta, mutta niinhän se menee, kolme neljännessä täydellä liekillä ja yksi neljännes virransäästöllä tai oikeastaan latauksessa, luulen!

    Kevät tuntuu ilmassa jo niin aikaisin, se tuoksuu vaikka lunta olisi maassa. Valo lisääntyy ja lämpö. Muuttolintujen ääni täyttää maan ja taivaan, sitä olen niin odotellut. Joka päivä tiiraan ruokintapaikalle, joko uusia kesävieraita näkyisi. Eilen ja lauantaina tarkistin piipot ja isäntä piti sellaista mekkalaa, etten saisi hiippailla nurmella, etten kaatuisi, se on kai välittämistä, en kaatunut saati liukastunut, mutta sielu vei ulos nauttimaan.

    Onnea teidän perheelle, niin Maestrolle kuin kihlaparille - paljon kaikkea hyvää! Ja iloa työsaran aloitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Saila! Vuosi on aina muutosta. Onkin tosi ihanaa, että jatkuvasti on jotain mitä odottaa! Muuttolintuja minäkin vahtaan - enkä turhaan. Koko ajan tulee uusia lajeja, ja ruokintapaikalla käy kova vilske.

      Poista
  3. Miten Raahessa noin keväistä ja Oulaisissa ei näytä tuolta likimainkaan! Meri-ilmasto taitaa tehdä ihmeitä :) Kyllä mekin näillä lämpöasteilla perässä tullaan, hitaasti mutta varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selitys on hyvin yksinkertainen, Niina! Kaksi viimeistä kuvaa on arkistokuvia. Piippoihin on vielä noin 40 senttiä sulamista jäljellä. Meri pitää keväällä pikemminkin viileänä tämän rantakaistaleen. Eli Oulaisiin tulee ensin kevät. Me tullaan sitten pari viikkoa jäljessä. Syksyllä asetelmat onkin sitten toisin päin.

      Poista
  4. Hienoja kuvia. Ompa teillä ollu mukavia tapahtumia. Onnii kaikille! Mukavasti on tuttus kommentoinu, vaan hautausmuallakin on varmasti mukava työskennellä ja rauhallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ulla - iloisia juhlia onkin tosi mukavaa viettää! Hautausmaa on varmasti tosi mukava paikka tehdä töitä, mutta kyllä tykkäsin olla kaupungillakin. Puutarhan hoitaminen on kivaa oikeastaan missä vain. Siinä näkee kättensä työn jäljen.

      Poista
  5. Onnittelut kihlaparille. Kevät tuntuu saapuneen, etenkin lintujen muodossa, iltaisin konsertti on huumaavan äänekästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näin ekan västäräkkiparinkin! Vanha sanonta pitää melkein paikkansa, paitsi että linnut tulevat kevättä aiemmin. Västäräkin vähänen on noin 40 senttiä lunta. Näin meillä.

      Poista
  6. Ei pieni ihminen tahdo käsittää! Maasta nousee vuosi vuoden jälkeen ne samat ja tutut rakkaat kasvit. Sitä tunnetta ei voita mikään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin kevät vahvojen tunteiden aikaa :) Aina sitä odottaa niin malttamattomana, Maatuska.

      Poista
  7. Voi apua, miten ihana tuo kylmänkukka! Kerran meinasin jo sellaisen puutarhaan hommata, mutta jäi tekemättä. Virhe, mikä on korjattava tulevalla kaudella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä kylmänkukkia puutarhaasi, SariHanne! Niiden karvainen söpöys on niin koskettavan ihanaa. Lisäksi ne puskevat tosi varhain näkösälle puutarhuria ilahduttamaan.

      Poista
  8. Kylmänkukka on niin suloinen karvalallero <3 Ihanaa, kun uusi kasvukausi on täällä taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti hanget täällä pohjoisessa vajoavat, mutta hiljalleen tulvavesi nostaa joen pintaa. Jännä nähdä minkälainen tulvakevät tänä vuonna tuleekaan. Kaikki kiva on edessä!

      Poista