tiistai 20. helmikuuta 2018

Elokuussa on seksihelteet

Vanhan kansan ennusteiden mukaan helmikuun pakkaset on hellekelejä elokuussa. Kivasti napsahtelee pakkanen nyt nurkissa, joten voidaan ainakin elätellä kuvitelmaa elokuun helteistä. Toivottavasti ennen sitä ei ole ihan susikurjaa kevättä ja alkukesää! Ruusut kiittäisivät kukintarauhasta auringon paisteessa.

Meri. Ihana meri jään alla odottamassa vapautumistaan.
Toppavaatteet on tosi hieno keksintö, kun pakkanen rapistelee -15 asteen tietämillä. Helppo ja lämmin oli latoa pikku huikonen meren rantaan katsomaan jäitä ja utuisten pilvien läpi paistavaa aurinkoa.

Lenkkikaverillani on omat villahousut
Öisin talvi kouristaa kohmeiset otteensa tiukempaan. Ensi yönä varmaan pakkasennätykset (-23,3) menee uusiksi. Vastaiskuna on pirtissämme lämmitetty leivinuuni, takka ja puuhellassa räiskyy vielä tulet. Tarkenee!

Tasaista jäätä - not! Meri oli ennen jäätymistään levoton nostellen jäitä päällekkäin.
Meri on nyt jäätynyt aina Vaasan eteläpuolelle asti. Jää on kuitenkin ohutta, sillä lumen paksuus eristää meren lämmön sisäänsä. Näillä pakkasilla jääsenttejä syntyy siitä huolimatta hyvää vauhtia.

Uskollinen valopää - tuhansien ideoiden generaattori. Kaikki ideat ei aina ihan loistavia.
Meri vaikuttaa suuresti meidän ilmastoomme. Monta talvea on mennyt tosi heikoilla jäillä tai peräti avovedellä. Silti ei ole tullut lämmintä kevättä vuosikausiin! Pohdinkin nyt, että kun on paksu lumi ja jonkinkaanlainen jää, niin meren lämpö jää talteen meriveteen. Että olisiko kevään tulon kannalta parempi sittenkin näin päin? Olisin tavattoman mielissäni lämpimästä keväästä. Se on ollut harvinaista herkkua joskus liian kauan sitten.

Kivet ei ole piilossa jäänkään alla.
Mukavaa oli taas käydä merta tervehtimässä. Tyydyin menemään melko läheltä rantaviivaa, kun lumen alle ei näe railoja tai muita monttuja matkan varrella. Hankalan näköisiin paikkoihin lähetin koiran edeltä juoksemaan.

Ja tämähän juoksee vaikka heikoille jäille!
Jäässä voi olla kerroksia, joiden läpi saapas solahtaa epämukavasti. Rannat täällä on todella matalia, niin että mitään vaaraa ei ole kulkea jäillä rannan lähellä. Kun pakkaset hellittää, niin lähden potkurilla kiitämään jäitä pitkin ulommas rannasta moottorikelkkojen jälkiä pitkin.

Jäälohkareen auringon puolelta kuvattuna - kevään voima vaikuttaa jo!
Pian maailma on jääpuikkojen valtakuntaa, jossa päivällä lämpiää ja sulaa.
Helmipöllöt puputtavat jo kiivaasti. Pari viikkoa sitten kuulin ensimmäisen, mutta nyt niitä on ainakin kaksi. Jäljistä päätellellen myyrät kipittävät hangen päällä  öisin, joten toivottavasti pöllöt saavat saalista hengen pitimiksi. Muutenkin kaikki luonnon elämä on vilkastunut jäljistä päätellen. Jäniksetkin ovat jostain löytäneet taas tontille. En olisi niitä isommin kaivannut, mutta eihän ne kysele lupia.

Flying aussie.
Lentävää loppuviikkoa sinullekin! Villasukat ja toppavaatteet pitävät lämpiminä. Iloitse pakkasista, jos ne tosiaankin tarkoittaisivat loppukesän auringon paistetta ja lämpöä. Vanhanaikaisen talven jälkeen voisi tulla taas vanhanaikainen kesäkin.

10 kommenttia:

  1. Onpa upeita talvikuvia! Minä en ole vieläkään uskaltanut jäälle, vaikka sinne aivan varmasti voisi mennä jo kävelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kaivella aurinkolasit ja -voidetta. Jäillä on tosi häikäisevää - ainakin tänään täällä. Tässä saa pikarusketuksen ja jännän pandaefektin, joka noudattelee aurinkolasien reunuksia.

      Poista
  2. Pakkasta ja lunta on ollut nyt täälläkin riittämiin .Ja hyvä näin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauliina kukka&kaali -blogista kirjoitti talvesta niin kauniisti, että se on tarpeellinen kylmäkäsittely puutarhurille. Mielestäni se oli loistava oivallus.

      Lumi, jää ja pakkanen kuuluu vuoden kiertoon. Ainakin täällä pohjoisessa. Hyvä niin.

      Poista
  3. Jos nämä pakkaset tarkoittaisivat lämminta kesää, niin niitä voisi jopa sietää :) Lasken päiviä ilman lauhtumiseen. Ja toivottavasti samalla keväisempiin keleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan sitä itseleen uskotella vaikka mitä... Odotan kyllä viimeinkin kunnollista kesää. Kevät on mielessä täälläkin. Kaipuu on jo kova.

      Poista
  4. Kylymiä keväitä on ollu jo aiva tarpeheksi monta peräkanaa. Tulis ny eres yks lämpööne välihi, nii ei tuntuusi nii surkialta nämä nykyyset säät. Tuntuu, ettei mikää oo enää niinku enne.
    Vai aikako kultaa muistot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta vuodentulossa ja säissä yleensäkin on kausivaihteluita. Muistan edelleen ne 80-luvun hyytävät talvet. Lämpimiä keväitä oli yli viisi vuotta sitten muutamia. Nyt on ollut kylmien keväiden aika. Toivottavasti saadaan taas jokunen lämmin kevät noin vaihtelunkin vuoksi.

      Poista