Haasteena huhtikuu

Aika moni meistä varmaan haluaisi skipta tavalla tai toisella jotakin talvikuukausia välistä pois. Minun listalla on marraskuu, josta päästäänkin tuota pikaa erilleen. Se on taas kohta lusittu loppuun. Joulukuussa on oma fiiliksensä, puuhansa ynnä paljon juhlavia pyhiä.

Joulu ja vuosi loppuvat valoin, värein ja pamauksin.

Tammikuu voi olla tuskallisen pitkä ja joskus muinoin pirullisten pakkasten kurittama. Helmikuusta pääsee vähällä, kun se on lyhyempi muita. Päiväkin jo mukavasti pitenee, ja ensimmäiset puutarha-ajatuksetkin alkavat hyrrätä mielessä.

Helmikuussa lisääntyvä valo virittää taas tulevan kasvukauden unelmille siivet.

Maaliskuussa ollaan kevään kynnyksellä. Etelässä se on kevätkuukausi, mutta täällä pohjoisessa se saattaa olla talven lumisateisin kuu. Just kun kevättä odotat, niin talvea tunkee taivaalta niin pirkuleesti. Haikeana katselet netistä blogikavereiden lumikellojen ja krookusten kuvia. Aidon kateellisena.

Sulamisen ja jäätymisen taistelua. Alkukuusta voi olla talvi ja loppukuusta kevät.
Maaliskuu on aina arvoitus. Mutta täällä rannikolla taatusti aina kylmää.

Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:

1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Siis kas näin täällä - juurikin huhtikuussa!

Muuttolinnut tuovat kevään!

Lintulauta täyttyy uusista tulijoista maaliskuusta pitäen. Lajeja bongaillaan hartaasti ja merkitään ylös, milloin on nähty ensimmäiset paluumuuttajat. Linturuuan menekki on suurimmillaan, kun talvisten tirppojen lisäksi ruokinnalle tulee väsyneitä paluumuuttajia. On ne sissejä! Kevään kulusta riippuen pesintä alkaa nopeammin tai hitaammin. Ensin pitää valloittaa reviiri ja puoliso! Ilma on täynnä linnunlaulua 💕

Kulottamalla siistiä, ja samalla myyrät ynnä punkit saavat kuumaa kyytiä.

Aivan ehdoton kevään kohokohta on rätisevät liekit kuloheinässä! Tarvitaan vain tyyntä ilmaa ja kuivaa heinää. Siitä se kevät lähtee, kun kulotetuista paikoista heti pilkistää vihreät versot! Tuli siistii äkkiä, ja jäljelle jäänyt tuhka lannoittaa maan. Tulen kanssa tuuskatessa pieni jännitysmomentti pitää varovaisena. Tuli on hyvä renki, mutta perin kehno isäntä.

Tulva on seurausta lumien sulamisesta.

Yleensä huhtikuussa lumet sulavat vauhdilla, jolloin vettä on vähän joka paikassa. Kivaa on rakennella sulavesistä puroja. Siinä hommassa vanhakin nuortuu, ellei peräti taannu lapsen asteelle :)

Kevään ihanin piippa on kylmänkukan karvaiset nuput!
Kaikki karvaiset nousijat ovat niitä  suloisimpia.

Siivoan vasta keväällä perennamaat edellisvuotisista roippeista. Se siivoaminen on kivaa! Alta paljastuu puhdas multa, josta satunnaiset rikat on helppo kiskaista pois. Ja mitä sieltä nouseekaan!!! Maailman ihanimmat piipat, nuo odotetut elämän pilkistykset! Voi sitä aivojumppaa, että mitähän mulla tässä kasvoikaan - kuka on tuo urhea penkkipunnertaja?

Silmut on ihmeitä, jotka on pakattu pieneen ja kestävään kuoreen.
Niiden turpoaminen ja avautuminen on kevään järistyttäviä huippuhetkiä.

Silmut yleensä turpoaa ja varhaisimmat puhkeavat hiirenkorvalle jo huhtikuussa. Suurin osa silmuista puhkeaa vasta toukokuussa. Mutta ne varhaisimmat yritteliäät ovat ihmeitä kerrassaan. Minä kierrän joka päivä puutarhaa keväällä kuin löytöretkeilijä. Ja joka päivä löydän uusia ihmeitä, tapaan vanhoja tuttuja ja nautin keväästä!

Minä laitan tämän haasteen kiertämään aloittaen Pihakuiskaajan puutarhan Annelista, Nettimartan pihapiirin Nettimartasta ja Navettapiian Puuhamaan Navettapiiasta. Olkaa hyvä, tarttukaa ja kertokaa kevään kohokohtanne. Näitä postauksia lukiessa talven pimeys saa siivet, ja unelmat kantavat taas kevääseen asti!

Iloa ja valoa etc. vanhan tavan mukaan :)

Sinvalkoinen haaste

Mikä onkaan sinivalkoisinta - minulle se on taivas.

Pilvet kuin joutsenten aura

Navettapiika muisti minua mukavalla haasteella, joka onkin kiertänyt jo monta blogia. Lähtöjään haaste on Tiiu/Puutarhahetki-blogista. Vietin aikaa tutkien kuvavarastojani, ja tokihan sininen ja valkoinen sieltä löytyivät runsaina.

Taivaan sinen sävyt vaihtelevat ilmojen ja vuodenaikojen mukaan.

Aina yhtä odotetut muuttajat keväisellä taivaalla.

Gentiana hexaphylla

Kukista sinisen ja valkoisen säyissä tulee heti mieleen katkerot, eli gentianat. Niiden sävyt ovat täydelliset, kukat upeta ja myöhäisen kesän kaunistajia. Lajikkeita on runsaasti, valitsin esille valkoista sinisillä raidoilla ja vastoinpäin sinistä valkoisilla raidoilla.

Syyskatkero ja ohotanmarunaa

Syyskatkero 'Drake's Strain Alba' on harvinaisuus.

Kellokukissakin on paljon sinisen sävyjä, mutta tämä Armeniankello on kyllä vaatimattomuudessan upea. Sitä on vain vaikea saada viihtymään.

Armeniankello eli Campanula tridentata

Talvi on Suomelle kovin ominainen vuodenaika, jolloin väreinä on sinisen ja harmaan sävyistä lumenvalkeaan. Talvi on jotenkin suomalaisuuden ytimessä.

Ja tämä postaus ei ole täydellinen, ilman taivaan kuvastajaa merta

Meri kuvastaa taivaan sävyt.

Myrskyllä rannassa tuntee voiman ja energian!

Sininen ja valkoinen oli kiva haaste, ja toivoisin ainakin Ruusumuori Leilan ja Hirnakan ottavan tästä pohdittavaa mukaansa. Se kolmas haastettu voit olla sinä. Ilahduta meitä kertomalla sinun siniset ja valkoiset ajatuksesi Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi!

Haasteen säännöt:
1. Kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
2. Tee postaus, jossa sininen ja valkoinen on pääroolissa.
3. Haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan.
4. Käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista haaste -postauksen kommenttikenttään.

Näihin tunnelmiin, näihin muistoihin!

Welho antoi VIIMEIN periksi!

Ei tarvittu sitten kuin julmettu lumimyrsky, että viimeinenkin kissa harkitsee sietävänsä koiranpentua taloudessa. Rieko tuli talouteen viime juhannusviikonloppuna. Kaikki kissat haistattivat tilanteelle pitkät ja haisevat. Olihan kesä, ja ne muutekin viettävät silloin silkkaa ulkoilmaelämää.

Tällainen 8-viikkoinen pallero syletti yhtän kansanosaa lujasti.

Ensin talon kollit pitivät palaverin, jossa totesivat koiranpennussa olevan mahdollista viihdepotentiaalia kuitenkin. Tyttökisssat pitivät etäisyyttä syksyyn asti. Kohdatessa sähistiin ensin pontevasti, ja sitten räkäistiin silmille. Lähemmässä kuonoilussa tuli kynttä heti vimmatusti kirsua kohti. Syntyi vakiintunut kauhun tasapaino, ja paljon naarmuja yhdessä yltiöuteliaassa kirsussa. Naarmujen muistijälki säilyi jopa viiden sekunnin ajan. Sinä aikana kissa ehti ottaa ritolat alta pois.

Ihan kummajainen kissaksi. Ei häntää, mutta paljolti varpaita

Yksi ei antanut periksi. Musta, töpöhäntäinen , monivarpainen mutanttikissa Welho - joka talon vanhimpana kissana piti pienen päänsä. TUO ja MINÄ ei mahduta samaan huusholliin. Se pysyi pihapiirissä viettäen aikaa ladon suojissa. Sinne laitettiin ruokaa ja juomaa. Oli pehmeitä lokosia suojassa säältä. Päivittäin rapsuteltiin ja syliteltiin, eikä Welho osoittanut villiintymisen merkkejä ensinkään. Hän vain paheksui taloon tullutta, peräti brutaaleilla tavoilla varustettua aussia.

Tämä ei kissalta näytä. Se on varmasti pöllön ja jäniksen risteymä.
Se kulkee jäniksen lailla pomppimalla.

Eilen Welho kävi nopeasti sisällä pitkästä aikaa. Äkkiä laitettiin tarjolle parasta mahdollista kissan purkkiruokaa, ja serveerattiin rikkumaton rauha koiraportin suojissa lattialämmön päällä. Vaan syötyään daami ilmoitti poistuvansa mieluummin ulos.  Kiitos ja näkemiin.

Lumimyräkkä aloi hiutailemalla. Vauhti kiihtyi iltaa kohden lumimyräkäksi.
Tuuli vonkuu nurkissa, ja uusia lumisenttejä on ainakin 15 entisten lisäksi.

Jopa heitti lumimyrskykelit tänään, ja Welho halusi sisälle. Viisas veto, sillä ladon suojissakin veto käy, eikä lämpöä ole. Taas koiraportin suojissa tarjoiltiin ehdottoman ihanat ruuat, ja taattiin leppoisa olo lämpöisässä. Luulisi kelpaavan kissalle! Nyt toivoisin, että tämä kaartin vanhin antaisi aselepoon mahdollisuuden. Rieko on riesa, mutta se oppii kunnioittamaan nopeasti lyövää tassua. Welholla on yhdessä tassusssa peräti 10 kynttä - eli arsenaali on rehdisti pistävämpi, kuin normivarpaisilla kateilla.

Aika pöhlö se on :) Lunta tulee silmille kovassa vauhdissa useinkin.
Tarjolla oli oppitunti oksilta putoavasta lumesta.

Ehdin jo tuossa kelien kylmetessä pohtia, josko Welholle löytyisi sellainen koiraton koti jostain. Alustavat tiedustelut eivät ratkaisseet asiaa, mutta onneksi Welho näyttäisi nyt harkitsevan talven tulon myötä sisäkissan elämää. Ei ole helppoa rustata uutta kotia 8-vuotialle, ulos tottuneelle kissalle. Eikä tervettä kissaa halua lopettaa aiheetta.

Toivottavasti tässä lopulta käy ihan hyvin. Tämä yö vietetään tuulen vonkuessan nurkissa, ja aamulla katsellaan kuinka paljon sitä lunta tulikaan lisää. Tuuli sen on kinostanut kuitenkin valitsemiinsa paikkoihin, joten tasaisesti sitä ei ole.

Iloa, valoa ja keveitä askelia kulkusi varrelle!

Kasvien epigenetiikka

Tuosta edellisen postauksen kapeasta katsannosta talveentumisen fysiologiaan ajatus pomppi sujuvasti kasvien epigenetiikkaan. Aihe on kiehtova näin vyöhykkeen venyttäjän näkövinkkelistä. Otetaan ensin epigenetiikan määritelmä (lainattu tieteen termipankista, alleviivaus minun):

"Määritelmä: Epigenetiikka tutkii geenien toiminnan säätelijöitä, jotka voivat muuttua ympäristön vaikutuksesta ja ovat perinnöllisiä, mutta eivät muuta DNA-sekvenssiä.
 
Selite: Etuliite “epi”- tulee kreikan kielestä ja voidaan suomentaa “päällä”. Epigeneettinen säätely ei vaikuta geenien emäsjärjestykseen eli sekvenssiin, vaan siihen milloin ja kuinka paljon geeniä luetaan jättämällä DNA-juosteen tai histoniproteiinien ”päälle” epigeneettisiä merkkejä. Epigeneettiset merkit muodostavat yhdessä epigenomin, joka säilyy solujen uusiutuessa, toisinaan myös sukupolvelta toiselle."
 

Heinäkuussa 2010 Juglans cinerean taimi oli jo ponteva alku.

Voiko kasvi siis oppia selviytymään nopeasti vaikkapa ilmaston muuttuessa ilman genetiikan tuottamia mutaatioita? Otetaanpa ihan käytännön esimerkkejä siitä, miten olen itse kasveja tarkkaillessa huomannut. Viime postauksessa oli kuva Juglans cinereasta eli amerikanjalopähkinästä, jonka sain pienenä siementaimena v.2010. Istutuin sen joen rantaan, jossa se kasvoikin kovaa kyytiä kolme vuotta. Sillä oli huikean suuret lehdet, joiden tuottama tuulen vastus osoittautui yhtenä myrskynä liian suureksi. Se katkesi juuresta, mikä suretti minua kovin. Olihan sen eksoottisen suuret lehdet ihan huikean rehevät tänne pohjolan perukoille.

Syyskuu 2012. Lehdet ovat tosi suuret!

Onneksi se versoi uudelleen tyvestä, tällä kertaa useampihaaraisena. Ja pienemmin lehdin. Oppiko se jotain? Se ei näinä viitenä vuotena ole tehnyt ensinkään yhtä suuria lehtiä, kuin alkuunsa.

Elokuu 2017 ja pienemmät lehdet.

Tietenkin on olemassa sellainen ilmiö, että siementaimet saattavat tehdä tosi isojakin lehtiä, jos ovat hyvässä maassa ja optimaalisissa olosuhteissa. No tuon taimen olen istuttanut pieneen kuoppaan, jossa oli sangen laihaa multamaata. Alla on puhdas hiekka. En koskaan lannoita puuvartisten taimia nuoruusvaiheessa. Kokemuksen mukaan ne ovat täysin juurtuneita vasta kolmen kasvukauden jälkeen, jolloin niitä voin hyvin maltillisesti lannoittaa välttäen typpilannoitusta. Näiden vyöhykkeelle eksoottisten puiden suhteen arvostan enemmän talvenkestävyyttä kuin rehevyyttä. Siksi niukat eväät. Muistaakseni en ole ikinä lannoittanut mitenkään tuota jalopähkinää.

Mutta mieltäni kiehtoo tuossa epigenetiikassa se, että voiko kasvit oppia joitain hyödyllisiä ominaisuuksia, joilla selvitä vallitsevista olosuhteista?

Hopeavaahtera kesäkuussa 2012

Toinen esimerkki sattuu olemaan myös viime postauksessa, eli hopeavaahtera (Acer saccharinum). Siitä minulla ei ole näköjään juurikaan kuvia, mutta se on nopeakasvuinen ja monien vaahteroiden tapaan sen puuaines on aika haurasta. Se ei siis kestä tuulta, vaan oksat helposti repeävät myrskyissä. Tuo vaahtera on istutettu myös v.2010, ja sai kasvaa rivakkaan tahtiinsa vuoteen 2013. Sitten tuli usean päivän myräkkä, joka repi neljästä haarasta kolme rumasti poikki. Viimeinen haara jäi jäljelle. Seuraavina vuosina sen lehdet olivat selvästi pienemmät. Harmi, ettei tullut mitattua ennen/jälkeen onnettomuuden lehtien kokoja. Koko epigenettiikka tuli minulle terminä tutuksi vasta vuosia myöhemmin. Puu kuitenkin pienensi lehtiensä kokoa kokemansa onnettomuuden jälkeen ilmeisen pysyvästi.

Hopeavaahteralla on hopealle heijastavat alapinnat lehdissään.

Jokainen pitkän Suomen päästä päähän kulkenut tietää kasvuston käyvän kitukasvuisemmaksi pohjoista kohden edetessä. Kasvukausi on lyhyempi, lämpösumma pienempi ja talviolot ankarammat. Vyöhykkeiden vaihtumisen näkee selvästi maisemassa niin kasvien koossa kuin lajien kirjossakin.

Tästä viimeinkin pääsemme ruusuihin. Epigenetiikka tarjoaa ajatuksilla ja unelmille liekkiä, kun puhutaan vaikkapa ryhmäruusujen menestymisestä ihan liian pohjoisessa. Tulisiko epigenetiikka apuun, kun kasvukausi on lyhyt ja Keski-Eurooppaa paljon kylmempi? Oppisivatko kasvit hyötymään kuitenkin yöttömän yön tarjoamista eduista suhteessa kylmään kevääseen ja alhaiseen lämpösummaan sekä hyytävään talveen?

Seitsensormiaralia (Kalopanx septemlobus) versoo kesäkuussa 2017.
Monia vyöhykkeelle kuulumattomia kummajaisia kasvaa täällä vuodesta
toiseen joko sopeutuen tai tietämättä asetetuista vyöhykerajoista.

Jotenkin minä uskon kasvien oppivan olosuhteiden mukaan elämistä. Toiset sopeutuvat, toiset kuolevat. Elämän voima on kuitenkin niin sitkeä, että väitän epigenetiikan rulettavan sittenkin. Mitä mieltä sinä olet - onko kokemuksia selviytyjistä, jotka muuttavat taktiikkaa olosuhteiden mukaan? Minulla on rutosti väärällä vyöhykkeellä kasvavia lajeja ja lajikkeita. Kaikki sopeutuvat jotenkin selvitäkseen. Jännän äärellä olen pohtiessani syitä ja syntyjä!

Valoa kulkemillesi poluille!

Terminen talvi on alkanut - pohdintaa talvenkestävyydestä.

Kyllä näyttäisi termisen talven otteen pitävän täällä rannikollakin. Lämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle vuorokauden ympäri. Tervetuloa talvi - kiva kun toit lumihunnun mukanasi! Loppuviikosta pieni myräkkä nostaa hetkeksi lämpötiloja plussan puolelle, mutta tilanne palaa pakkaselle. Olkoon nyt siis talvi.

Luminen maisema Arbetorumin laidalta. Koiran takana pystyoksainen hopeavaahtera
(Acer saccharinum), jonka luvataan menestyvän vyöhykkeillä I-III.

Kasvien talvehtimisessa loiva syksy ja hitaasti kylmenevä maa on optimaalista. Kasvithan alkavat valmistautua meidän oloissamme talveen päivien lyhetessä ja ilmojen kylmetessä. Ensimmäiset pakkaset viimeistelevät talveentumisen. Meren rannan pitkänlempeä hiljainen kylmeneminen sopii oikein hyvin aroille puuvartisille, jotka ehtivät tuleentua talvenkestäviksi väärästä vyöhykkeestä huolimatta.

Amerikanjalopähkinä (Juglnas cinerea) pärjäilee
vyöhykkeillä I-III

Ryhmä- ja kanadanruusut eivät näytä erityisesti valmistuvan talveen. Syksyisin ne jäävät vihreiksi ja nuppuja jää paljon versojen päähän pois leikattaviksi. Niiden kasvurytmissä kesämme on siis liian lyhyt. Niin minustakin. Tästä huolimatta osa lajikkeista näyttää tekevän uudet silmut, joten jonkinlaista talveen havahtumista on nähtävillä. Verson pituuskasvu pysähtyy ruusuilla täällä kuitenkin elo-syyskuun taitteessa, ja siitä alkaa kasvin karaistumien talvenkestoon.

Kesä loppuu kanadalaisilla aina kesken.

Juuristo on monen kasvin kylmänaroin osa. Siksi ruusuja suojataan tyvimullituksella ja erilaisilla katteilla. Syvällä talvehtivat juuret ovat parhaassa turvassa kylmän vaikutuksilta. Ainakaan ryhmäruusuilla versot eivät säily, ja ne leikataankin keväällä matalalta pois. Aika paljon meni kanadanruusuillakin versoja tänä keväänä, mutta oma veikkaukseni oli liian aikaisin poistettujen talvisuojausten aiheuttama versojen "palaminen" auringossa. Juuret eivät kuitenkaan ottaneet tarpeksi vettä versojen jo haiduttaessa. Eli versot kuivuivat. Kiittelin itseäni kaksin käsin kättelemällä malttamattomuudesta.

Askarointia talvisuojauksessa en pidä työläänä. Se on viimeisiä
harrastuksia puutarhanhoidossa. Sitten kausi on lopullisesti ohi.

Talveentumiseen kasvilla kuuluu monenlaisia biokemiallisia muutoksia, jossa mm. tärkkelys muunnetaan helppoliukoisiksi sokereiksi, aminohappokoostumus muuttuu ja vettä haihtuu kasvista pois. Kasvien soluja suojaa eräänlainen jäänestoaine, jonka turvin kasvin solukko säilyy särkymättä kylmissä oloissa. Kun kelit hiljalleen kylmenevät, niin tuo prosessi sujuu hyvin. Syksyn 2015 äkkipakkaset märkään ja paljaaseen maahan tappoi paljon kasveja. Se oli liian paljon ja liian äkkiä. Kasvien solukko särkyi äkkipakkasiin, ja tuho oli tappava.

Piikkiaralia (Aralia elata) on kestänyt pahojakin talvia.
Kasvuvyöhykkeiksi mainitaan I-II

Aiemmin puhuttiin ilmaston lämpenemisestä, sitten termi vaihdettiin ilmaston muutokseksi. Se ennusti lämpösumman kasvua, ja varhaisempia keväitä. Niitä ei ole vielä näkynyt, vaan takana on kolme susisurkeaa - kylmää ja märkää kesää. Sellaisia on toki ennenkin nähty, joten ei mitään uutta auringon alla sen suhteen.

Viinikärhö 'Mikelite'. Kaikki isokukkaiset kärhöt kuolivat talveen 2015/2016

Useimmat meillä aroiksi luonnehditut kasvit vaativat korkeaa lämpösummaa viihtyäkseen. Ruusut auringonpalvojina ilman muuta kuuluvat tähän porukkaan. Isokukkaisten kärhöjen kanssa minulla on ruusuja pitempi yhteinen historia, jossa tutuksi tuli muutama asia. Jos kesä oli kylmä, niin seuraavana vuonna versoja oli vähemmän ja myös kukinta niukempi. Jos kesä oli lämmin, niin hankalankin talven jälkeen nousi vahvoja versoja kukkien runsaasti. Eli kulunut kasvukausi antoi hyvät tai huonot edellytykset seuraavan kesän kukintaan.

'Viola'n nuput elokuisessa ilta-auringossa silloin muinoin.

Tämä syystalvi toi mukanaan ihan kunnollisen lumipeitteen. Sitä on noin 15 senttiä melko kuohkeasti. Lumen laadulla on oma merkityksensä - nuoskalumi ei suojaa yhtä paljon kuin kuohkea pakkaslumi. Minulla edelleen odottaa talvisuojaturpeet säkeissään ruusumaiden vierellä. Jos tämä määrä  lunta pysyy, niin niitä ei tarvita. Mutta jos olosuhteet muuttuvat, niin ne on äkkiä lapioitavissa penkkien päälle. Lumi itsessään on paras kate ja suoja. Sen saatavuus täällä rannikolla syystalvesta on vain epävarmaa. Nyt kävi tuuri.

Lumi suojaa - ja raskauttaa puita. Puutarhassa on piisannut ravisteluja oksilta.

Sään seuraaminen on antoisaa. Tykkään käydä ilmatieteenlaitoksen sivuilla katsomassa jäätilannetta. Merenrannan asukille sillä on iso merkitys säässä ja ilmastossa. Toinen mielenkiintoinen sen paikallissään lisäksi on pitkän ennusteen seuranta. Aamuhan alkaa ikkunasta ulos kattomalla ja lämpömittaria vilkaisemalla.

Näihin aatoksiin ja tunnelmiin! Mukavaa viikon jatkumoa :)

Miten nostaa nopeasti verenpainetta?

Hilpeät pikkujoulut on vietetty kera ystävien, hyvän ruoan ja valikoitujen juomien. Kaikkea kohtuudella, joten aamu oli ihan normaalin virkeä. Heräsin siihen, kun koira oksensi. Tiedättehän sen faktan, että koira oksentaa erehtymättömällä varmuudella talon isoimman maton päälle? Järkyttävä yllätys oli siis löytää se tuotos isoimman maton vierestä. Talouspaperi on aivan loistava keksintö, se taas todistettiin.

Kanava ja kaarisilta. Maisema kuin taulu.

Koska aamu oli taas huikean ihana lumisessa maisemassa, niin lähdettiin Riekon kanssa pitkästä aikaa meren rannalle. Olen vältellyt meren rantaa, koska tuo koira on niin hullu uimaan. Eihän se toki enää uimasilleen menisi, merivesihän on +2 asteista jo.

Päivät alkavat olla hämäriä, joten niitä aurinkokuvia on turhaa odottaa. On vain näitä sinisen harmaita hetkiä. Toisaalta se rauhoittaa minimalisoimalla syksyn ruskan jälkeisen ajan. Sininen ja harmaa viilentävät. Maisema on muuttunut kuukaudessa tosi paljon. Näistä vuodenajan tuomista muutoksista tykkään!

Värit ja sävyt ovat niukkoja, mutta muodot puhuttelevia.

Meren rannassa on avaruutta ja taivas on korkealla. Meren jäätymiseen on vielä pitkästi aikaa. Viime vuonna se ei jäätynyt umpeen ollenkaan. Meren tuoksu on rakastettava - sellainen kostea ja lempeä. Meren tuoksu.

Kylmät sävyt taivaalla ja meressä. Ranta jäätyy hiljalleen.

Myös äänimaailma rannalla vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Poissa on lokkien kirkuminen, jäljellä on kaislojen kahina ja aaltojen ääni. Tavallaan hiljaisuus, joka täyttyy pienistä soinnuista.

Lumi ja jää ei paljoa metelöi.

Riekkujainen mukanani juoksi vapaana. Valistin sitä visusti pysymään rannalla - veteen ei olisi menemistä pissatulehduksen ja tappotuomion uhalla.

Ai ei veteen? Et ole tosissasi!

Minä vain kurkistan tästä, kuvaa sinä niitä juttujasi vain.

Veden metamorfoosi on kieltämättä kiehtovaa. Veden olomuotojen vaihtuminen nesteestä kiteiksi tai jääksi on kivaa kuvattavaa.

Aaltojen kuvioimaa, jäätynyttä hiekkaa ja siinä pienoisveistoksia jäästä ja kasveista.

Voi mikä rikkumaton rauha yksinäisellä rannalla ihailla sinisävyjä taivaalla ja meressä, nauttia lempeästä merituulesta ja kaikista tuoksuista. Mikä harmoninen hetki!

Sinne se ketale latoi menemään hullun laukkaa.

Vartioimaton hetki tuottaa varkaan. Rieko latoi menemään kiireesti kohti ulappaa. Minä karjuin rannalla niin, että Ruotsissa kirjattiin lievä maanjäristys. Koiran kuulo lakkasi toimimasta, eikä ilmeisen riittämätön tottelevaisuuskoulutus muistunut yhtään mieleen.

Paluulaukka, joka kääntyi takaisin ulapalle päin.

Anteeksi saa helpommalla kuin luvan. Hitto että on hauskaa!

Hulluja nuo suomalaiset, tavataan usein Ruotsissa todeta. Minä puolestaan kommentoin, että aussit vasta hulluja ovatkin. Tai sitten täysin integroituneita suomalaiseen avantouintikulttuuriin. Tämä kuvan aussi lähti nuppi tutisten kotia kohti, kunhan sen ensin sai kiinni. Neiti otti kyllä koko rahalla iloa irti. Samoin minun verenpainelukemat.

Elämässä tärkeintä on vahti eikä suunta, ja mulla muuten menee tosi lujaa!

Tutkitusti koirat laskevat omistajiensa verenpainetta. Viimeksi tänään Iltasanomat uutisoi aiheesta. Jos summaan aamun aloittamisen koiran oksennusta siivoamalla ja ynnään siihen karkaamisen uimaan hyiseen meriveteen, niin voisin kumota kyllä tuon "jättitutkimuksen" tulokset.

Toisaalta minä kyllä tiedän, että tästä riiviöstä kasvaa vielä todella hyvä ja toimiva koira. On se sen verran kovapäinen, että sopii just eikä melkein meille.

Arkiviikko edessä - voimia ja lämpimiä ajatuksia mukaasi!

Joka päivä maailma muuttuu

Olipa mukavaa herätä aamulla pitkien yöunien jälkeen kiireettä. Vilkaisu ikkunasta ulos nosti hymyn huulille. Oli postikorttimaisen kaunista. Yöllä satanut runsas lumi oli tarttunut puiden oksiin, ja lisää lunta leijaili alas.

Silta lumisessa maisemassa.

Kahvin jälkeen lähdimme valkenevaan aamuun koiran kanssa. Peltojen kautta sukelsimme metsän hämärään. Maailma oli todella kaunis!

Tältä ei tarvi kysyä, että haluaisitko lenkille.

Lunta oli tullut ihan reippaasti lisää. Lämpötila oli kuitenkin näppäsesti plussan puolella, joten kasaanhan tuo painuu. Ei tuullut yhtään, joten lumi pysyi puiden oksilla.

Vapaata ilolaukkaa hangessa.

Lumileikit on Riekon mielestä tosi hauskoja.

Lumipallerot tarttuivat turkkiin kasvaen matkan varrella.

Metsän hämärissä lumen raskauttama koivu taipui kaariportiksi.

Värikuva se on. Lumi oli tarttunut runkoihinkin.

Yksityiskohta matkan varrella.

Vuodenaikojen kierrossa on rikkaus. Jokainen päivä on jotain uutta ja erilaista luonnossa. Tänään se oli pumpulilumet koko maailman pehmustajana. Ja löytyihän sitä jälkiäkin. Kirottua kyllä, kauriit ovat edelleen maisemissa. Ihan omalla tontilla oli tutut sorkan jäljet. Ei pitäisi mennä kehumaan, kuten edellisessä postauksessa menin tekemään. Universumi kostaa. Lisään verkkoja.

Tuurenpihlajalla onkin verkko ympärillään. Marjasato odottaa edelleen nälkäisiä nokkijoita.

Mukavaa viikonloppua! Tulkoon valkeus - ja valkeus tuli :)

Säänkestävä lenkkikaveri.