keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ruususeuran vuosikokous 25.3.17 ja kevään päivityksiä

Lauantaina Helsinki kutsuu - myös minua. Ruususeuran vuosikokous on Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa klo 12:30 alkaen. Lennot on varattu, samoin yöpaikka pojan kämpässä ja paluureitti takaisin lumen ja jään maahan sunnuntaina. Sellainen pikapiipahdus kesään, sillä hommaan kuuluu myös Kaisaniemen kasvihuoneissa katselua. Odotan reissua kovasti! Kuvia ette saa tänne blogiin, koska en raahaa painavaa järjestelmäkameraani mukaan. Kännykkäni ei omaa älyä eikä toimivaa kameraa.

'Nicolas' oli yksi kyltymättömimpiä kukkijoita viime kesänä. Kuva heinäkuulta.

Ajankohtaisempina asioina kiersin puutarhan puuvartisten talvehtimista tarkkaillen. Kahlasin lumessa ruusumaan äärelle - siellä näytettiin voivan hyvin! Mitä nyt lumen alta näkyi, niin ainakin 'Nicolas' ruusussa on täysin vihreät versot ja sievät silmut odottamassa kesää!

Ranskanruusut ehtivät viime kesänä isoimmiksi, mutta eivät juurikaan paria näytekukkaa enempää kukkineet. Myös niiden versot näyttivät lupaavilta. Ryhmäruusuista jos jokin pilkahdus versoa näkyi, niin se oli mustunut. En muuta odottanutkaan, mutta uskon tyvimullituksen alta löytyvän vihreitä, eläviä versoja. Siitä ne pinnistävät taas uuteen kasvukauteen.

'Luise Bugnet' on vahva ja näytti talvehtineen hyvin. Näitä on ihana odottaa!
Muukin silmäily puuvartisten talvehtimiseen sai hymyn huulille - hyvältä näyttää! Kauriit eivät ehtineet tuhota mitään, jäniksillä on ollut hyvin huono vuosi ja myyrien tuhot paljastuvat lumen sulaessa. Huono on myyrävuosikin, joten uskon menestyksekkääseen kasvukauteen.

Joutsenet palaavat synnyinseuduilleen, pari viikkoa etuajassa normiaikataulustaan.

Toinen suuri ilon aihe on muuttolinnut. Ilma alkaa olla sakeanaan muuttavia joutsenia. Ja niillä on kiire! Valtava toitotus kuuluu taivaalta, siipien suhinaa ja uljaat linnut painavat myötätuuleen käsittämätöntä vauhtia! Pienemmistä linnuista lokit kuuluvat metakoivan jo meren rannassa, urpiaiset keikkuivat koivuissa ja mustarastaita (lie talvehtineita) käy ruokintapaikalla. Aamuinen lintukonsertto on mukavaa kuunneltavaa!

Nyt kevein askelin loppuviikkoon. Minulla ihan sokerina pohjalla on pieni piipahdus ruusuiseen seuraan viikonloppuna.

12 kommenttia:

  1. Kyllä, lintujen liverrystä on nyt maailma täynnä. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on joenkin kuollutta aikaa, joten linnut tuovat kovasti elämää ulos - vaikka hankea vielä piisaakin.

      Poista
  2. Tämä talvi oli paljon suopeampi kasveille kuin edellinen. Ruusut näyttivät olevan kaikki elossa, myös muutama jaloruusukin, vaikka jätin ne suojaamatta. Osassa pensasruusuista on jo isoja silmuja. Hyvää Helsinginmatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luojan kiitos on suopeampi - toista tappotalvea peräkkäin ei kukaa ole kaivannut. Tähänkin historiaan peilaten onnistunut talvehtiminen ja kevät on ihanaa!

      Helsingin matka - vaikka tosi pikainenkin - tuntuu oikein mukavalle. Mukavien ihmisten kanssa höpöttäminen katkaisee arkea oikein sopivasti!

      Poista
  3. Viehän terveisiä etelään Ruusumuoriltakin. Olen kaikille siellä kiitollinen opeista ja tiedoista. Toinen Ruusutarhan tarinoita, osa 2 on ihan valmis. Pian lähetän painoon. Minä suunnistan taidenäyttelyavajaisiin Kemiin. Hyvää matkaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia - viedään terveisiä! Onnea kirjasta taas! Hauskaa matkaa sinullekin, Leila!

      Poista
  4. Ny on nii vahavasti kevättä ilimas, että aiva hymyylyttää :)
    Mukavaa Hesan reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä aurinkopäivät hellivät sielua ja sulattavat lunta. Vielä ei pääse edes kuusen juuria haravoimaan, mutta ei siihen kauaa mene.

      Poista
  5. Olisivatko ne nurkissanne pyörivät ilvekset pitäneet jänikset ja muut tihulaiset kurissa?

    Hieno juttu, että talvi on ollut edellistä armollisempi. Eikös me sitä aneltu syksyllä?

    Hirveesti kivaa sinulle luvassa, pidä hauskaa ja nauti irtiotostasi Isolla kirkolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänesrutto taisi viedä ristitupien sukukunnan meko vähäisiin kantimiin viime kesänä. Ilvekset sitten verottivat siitäkin. Edellisen kerran täyskadon jälkeen kesti neljä vuotta, ennen kuin jäniksen jälkiä alkoi täällä näkyä. Tehokas puhdistus ja tarpeellinen näin puutarhurin näkökulmasta. Eli talvi oli lempeä kelien ja tuholaisten suhteen. Näinhän me toivottiin.

      Kiva piipahtaa pitkästä aikaa kotinurkkien ulkopuolelle pienen reissun verran. Jos oikein innostun, niin jossain nautin lasillisen valkoviiniä vaikka hyvän ruoan keralla!

      Poista