Blogin takana

Muhosen Seija heitti bloginpidollisen haasteen. Otin kopin ja ajattelin esittäytyäkin. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Tita Raahesta, perheellinen kahden jo melkein aikuisen tyttären keski-ikäinen äiti. Puutarhaharrastus on kulkenut elämän mitalta mukana, mutta nykyisessä asuinpaikassa tarhurointia yltyvää tahtia 18 vuotta. Tontin koko on neljä hehtaaria, josta hehtaarin verran on puutarhaa.

Puutarhurin omakuva, kuinkas muutenkaan... 

Alkujaan puutarhuroinnissa etusijalla oli oman ruoan tuotanto. Hyötytarha on edelleen iso. Sitten kukat valtasivat alaa. Eri kasvisuvut inspiroivat. Pionikuume, liljavirus, hostamania, kärhöhinku ja monta muutakin infektiota on jo sairastettu ajallaan. Jäljet näkyvät edelleen.

Tulotien vierellä "paraatipenkki"

Puuvartisiin herätys tuli 2010, kun tallista lähtivät viimeiset hevoset. Niiden vanhat laidunmaat jäivät heinittymään ja keksin ajatuksen puulajipuistosta. Vyöhykkeenvenytys tuli ajankohtaiseksi, sillä asun täällä V-vyöhykkeen rantakaistaleella pohjoisessa. Kaikenlaista kotkotusta ja epätoivoista viritystä kasvaa/kituu täällä vaihtelevalla menestyksellä. Hommassa ei ole järjen hiventäkään, mutta kyllä on hauskaa! Sekaan mahtuu monia iloisia yllätyksiä, huolimatta väärästä vyöhykkeestä.

Konsteja tulee opeteltua, kun haastaa itsensä ja tonttinsa kasvamaan mitä erilaisimpia kasveja. Meren rannan välitön läheisyys tuo lisämaustetta. Keväät on raakoja, ahava tekee tuhojaan ja meren jäät pitävät kelit jäisen kylminä. Tuulet ja myrskyt ovat repiviä. Syksy tuo tasoitusta meren pitäessä hallat loitolla pitkään ja puuvartiset ehtivät tuleentua hyvin. Talven lumet tulevat yleensä vasta vuodenvaihteen jälkeen tai vasta kevättalvella. Silti ehtii tiukatkin pakkaset käydä ilman lumisuojaa. Viljele tässä sitten... hmph!

Meri on ystävä ja vihollinen, mutta aina rakas sielunmaisema.

Olen opetellut kunkin kasvilajin kohdalla ensin tutkimaan huolella sen luontaiset kasvupaikkavaatimukset niin valon, kosteuden ja maaperän suhteen. Istutuksen jälkeen toivon kahta hellää vuotta, jotta kasvi pääsee juurtumaan ja sopeutumaan ankaraan pohjolaan. Yleensä sen jälkeen ne pärjäävätkin. Noin 300 erilaista puuvartista kasvaa tällä tontilla. Perennojen laskuissa olen autuaasti sekaisin, mutta paljon niitäkin on.

Minä ja ruusut olemme olleet vähän vieraita tosillemme. Kuten joka ainoassa vanhassa maapaikassa, niin täälläkin kasvoi juhannusruusu jo ennen minun tuloani. Lisänä oli punalehti- ja tornionjokilaakson ruusu. Pidin ruusuja jotenkin vaivalloisina kirvapesinä, tunsin vain pensasruusuja ja niitäkin heikosti. Pensasruusuja istutin kuitenkin tulotien varteen, koska paikka on avoin, tuulinen, hallanarka, kuivaa hietikkoa ja muutenkin niin kurja ettei siihen voinut fiinimpiä kasveja ajatella. Hoitamatta ne kuitenkin kasvoivat ja kukkivat. Ehkä ruusut eivät olekaan niin hankalia...? Päädyn siis kanadanruusujen hankinnan myötä haasteellisempiin lajikkeisiin, jotta onnistumisen ilokin olisi maksimaalinen.

Tulotien varren istutuksia - on siellä pensasruusun taimia seassa...

Klorofyllin keskustelupalstan kautta seurasin tämän projektin alkutahteja laiskoin silmäyksin. Että semmoista puuhataan, jahas ja joopa joo. Vanha vyöhykeenvenyttäjän kipinä iski tulpassa Seijan rohkaisusta ja tutustuttuani aiheeseen projektin nettisivulla. Siellä oli hyvät ohjeetkin! Olen päättänyt onnistua :D

Jatkossa kirjoittelen ajatuksistani, kokemuksistani ja muusta puutarhanhoitoon liittyvästä tarinasta kuvien kera. Minä olen noviisi ruusujen kanssa ja harrastelija kaikessa muussakin. Viisaita tässä blogissa ei puhuta ensinkään, paitsi toivottavasti kommenttilootassa :P Omalta osaltani dokumentoin tänne ruusujen istutusprojektin paikan valinnasta maan muokkaukseen ja istutukseen sekä hoitoon. Keväällä Blomqvistin taimistolta tulee elämäni ensimmäiset kanadalaiset. Sitä ennen pitää reuhata kasvualusta viimeisen päälle parhaaksi. Kaikki hauska on vielä edessä! Voihan olla että kesän mittaa käyn katselemassa muidenkin mukaan lähteneiden kasvatuksia ja kirjoittelen niistäkin.