lauantai 11. tammikuuta 2020

Kuoleman jälkeen jää vielä tehtävää, osa 1

Ehkä vähän raskas aihe, mutta tästä voi olla hyötyä jollekin muulle läheisensä menettäneelle. Skippaa tämä ohi, jos ahdistaa. Ajatus ei ehkä luista surun keskellä, mutta pitäisi kuitenkin tehdä monia asioita. Minä rakentelin jokaiselle päivälle noin neljän kohdan tehtävälistan. Sen verran jaksoin kunakin päivänä.


Hautaustoimisto

Se oli eka etappi, joka ehdin tehdä ennen äitini kuolemaa. Äitini oli tehnyt selväksi toivomuksensa omista hautajaisista esitettävää musiikkia ja vieraslistaa myöten. Hän toivoi tulevansa tuhkatuksi ja tuhka siroteltavaksi mereen. Kuoleman jälkeen soitto valittuun hautaustoimistoon käynnisti valmiiksi tehdyn suunnitelman. Hautaustoimisto tarvitsee hautausluvan, jonka saa kuoleman todenneelta lääkäriltä.

Kirkkoherranvirasto

Perinteistä siunaustilaisuutta ei tule, vaan muistelukset läheisten läsnä ollessa. Näin ollen vierailu kirkkoherranvirastossa jäi pois. Kirkollisissa hautajaisissa käydään sopimassa siunaustilaisuudesta ja hautauksesta.


Ilmoitukset

Kuolintodistus menee sähköisesti THL:een, josta se menee maistraattiin ja mm. yleisimmille pankeille. Vainajan tilit suljetaan. Mahdolliset maksupalvelun laskut maksetaan tilin sulkemisesta huolimatta. Hautajaisiin liittyvät laskut maksetaan kuitenkin vainajan tililtä, kun laskut vie pankkiin. Pankissa pitää käydä sopimassa käytännöistä.

Ilmoitin myös isännöitsijälle, joka mm. pitää kirjaa taloyhtiössä asuvista. Yksi on poissa miehistövahvuudesta.

Mahdollisten lainojen palautukset

Äidilläni oli rollaattori, suihkutuoli ja turvapuhelin, jotka palautin apuvälinekeskukseen ja kotipalveluun. Mahdolliset kirjastosta lainatut kirjat pitää muistaa myös palauttaa. Yleensäkin kaikki lainattu on palautettava lähtöpisteisiinsä.

Postien kääntäminen

Kannattaa käydä tekemässä postissa tai netissä osoitteen muutos. Lisätietojen kohtaan kirjoitetaan kuolinpesän posti.


Sopimusten irtisanomiset

Turvapuhelinta hallinnoi yritys, joten soitto sinne ja sain tarvittavat irtisanomisohjeet. Useimmilla on tavallinen puhelinliittymä, jonka irtisanomisessa voi olla vaikeuksia. Minulla ei ollut, vaan asia selvisi käymällä myyntipisteessa ja siellä yhdellä puhelinsoitolla. Lehtitilaukset sain peruutettua sähköposteilla asiakaspalveluun.

Jäsenyyksien lopettaminen

Moni on jonkin tai joidenkin yhdistysten jäseniä. Jäsenasioista vastaavalle soitto tai sähköposti lopettaa jäsenyyden, ja turhia jäsenmaksulaskuja ei enää tule.

Somen tilit

Äitini ei käyttänyt tietokonetta ja siis sometilejäkään ei ole. Tarvittaessa nekin voidaan lopettaa ilmoittamalla ylläpitoon kuolemasta.

Vakuutusyhtiö

Mahdollisten henkivakuutusten osalta tarvitaan vakuutuskirja, kuolintodistus ja virkatodistus. Äidilläni ei ollut henkivakuutusta, joten tämä kiemura jää pois.

Seuraava steppi onkin itse hautajaiset, jotka onkin valmiiksi suunniteltu. Tuhkaukseen on tosi pitkät jonot, joten vasta 20.02.2020 on äitini vuoro (heh - kiva päivämäärä!). Sen jälkeen pidetään muistelukset maaliskuulla ja lopulta odotetaan meren sulamista sekä kaunista kesäpäivää tuhkan mereen sirottelua varten.

Meri on suuri. Monella tapaa.

Lopulta äitini on pyytänyt minua istuttamaan puun hänen muistolleen tänne tontillemme. Kuolleelle sisarelleni olen istuttanut amurinpihlajan, jonka olen saadusta siemenestä itse kasvattanut. No kasvettuaan se paljasti olevansa kyllä helmipihlaja. Äitini muistopuu on varmasti jokin pihlaja myös, ja se pääsee kasvamaan siskon muistopuun lähelle.

Kyllä helmipihlajakin on kaunis!

Seuraavan osan kirjoitan kuolemaan liittyvistä taloudellisista asioista perunkirjoituksineen. Nyt kun edellä kirjoitetut asiat alkavat olla suoritettuja, niin pitää alkaa miettiä noita kysymyksiä.

33 kommenttia:

  1. Ihan aika paljon samoja asioita hoidin äitini kuoltua,äiti oli eläessään ostanut jo hauta paikan siskoni viereen, minun nuorin sisko kuoli 14v.sitten.peunkirjoitukset hoiti velipuoleni,hänellä oli tuoreessa muistissa ohjeet,kun hänen isänsä kuoli 2kk.aiemmin kuin äitimme.Raamattu puhuu paljon myös merestä,tuli mieleen kun kerroit äitisi toiveen sirotella hänet mereen, hieno ele on tuo kun istutat puun hänen muistolleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tosi hyvä, että ehdimme moneenkin kertaan puhua kuolemasta, ja mitä sen jälkeen hän toivoo tehtävän. Toisaalta asia on myös älyttömän yksinkertainen, kun olen yksin järjestelemässä asioita. Ei tule riitaa tai erimielisyyttä kenenkään kanssa mistään.

      Poista
  2. Anopin kuoleman jälkeen setvinnästä selvittyämme teimme lapsia varten listan tiedoista 'purkuja' varten myös some tileistä yms. Paperin laitoimme tallelokeroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin viisasta! Lisäksi hoitotestamentti ja valmiiksi kirjoitettu edunvalvontavaltuutus kannattaa tehdä vaikka olisi nuori ja tervekin. Kun koskaan ei tiedä.

      Poista
  3. Erinomainen kooste. Otan tämän talteen ja odotan seuraavaa tietopankkia. Veljenvaimon taistelu veljeni kuoleman jälkeisten asioiden selvittelyssä on vielä tuoreessa muistissa. Alkuperäisen kuolintodistuksen kantaminen jatkuvasti laukussa ihmetytti. Kopio ei kelvannut mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tarvinnut kuolintodistusta vielä missään. Asiat ovat hoituneet lutvikkaasti, oliskos digitalisaatio edennyt sujuvoittamaan asiointeja?

      Poista
  4. Hyvä kun jaksat koota asiat tänne. Näistä on hyötyä monille tulevaisuutta ajatellen. Paljon on tehtävää ja muistettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tässä samalla sydämeltään purkaa asioita kirjoittamalla...

      Poista
  5. Koskettava ja ihana ajatus istuttaa puu muistoksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tavattu istuttaa puu aina merkkitapauksille. Iloisille ja surullisillekin. Monta muistopuuta kasvaa tontilla.

      Poista
  6. Hyvä kooste. Nii palio o muistettavaa ja sellaasia pakkoteherä -juttuja, mitei enskertalaane tuu ajatelleheksikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo lista ihan kattava ole, kun tilanteita on niin erilaisia. Mutta hyvä alku kuitenkin, kun läheisen asioita setvii kuoleman jälkeen.

      Poista
  7. Näistä muistiinpanoista kiitos, vääjäämättä tuollainen savotta on edessä. Ja kuten sanoit, koskaan kun ei tiedä tulevasta.

    Muistopuu on valtavan kaunis ajatus ja teko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku joutuu aina kuoleman jäkeistä työtä tekemään. Rakkauden teko sekin, vaikka usein raskasta taivaltaa. Siksi jaoinkin osiin päivän jaksamiset. Minä pärjäsin näin.

      Ja muistopuu on aina ihan must - ilossa ja surussa.

      Poista
  8. Otan osaa. Kiitos hyvästä koosteesta, tätä listaa tarvitaan. Ihminen on eläessään yhteydessä uskomattoman moniin asioihin, eikä toinen välttämättä huomaa kaikkia yhteyksiä sulkea tai niihin ilmoittaa. Varsinkaan surun keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Surun keskellä rationaalinen ajatelu ja toiminta on kieltämättä haasteellista. Mutta jostain sitä voimaa onneksi siunaantuu.

      Poista
  9. Kaikenlaisia asioita on hoijettavana, ihmisen kuoleman jäläkeen. Puitten istuttamista syntymän johosta on tiälläkin harrastettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini jälkeen asioiden hoito on aika yksinkertaista, koska olen niitä hoitanut jo muutaman vuoden. Toimintaympäristö on siis tuttu, ja tehdyt sopimukset tiedossa. Nyt vain puretaan yksi kerrallaan asioita.

      Ja meillä on muistopuita syntymien, merkkipäivien ja kuolemien kautta. Muistoja puina - muistuttamassa jostain tärkeästä.

      Poista
  10. Kiitos, että jaksoit tällaisen koosteen tehdä muita varten. Viime syksy ja alkanut vuosi on ollut meilläkin lähdön enteitä vihjailevaa, ympärillä vanhuutta ja sairautta. Siksi koen tämän postauksen itsellenikin tarpeelliseksi. Monesti istutamme puita, kun elämä alkaa, miksei siis myös silloin, kun se päättyy. Ihana ajatus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kirjoitusta seuraa, kun päästään perunkirjoituksiin asti. On hyvä, jos pystyy valmistautumaan lähtöön vanhojen ja sairaiden kanssa. Äkkipäätä tulleen kuoleman kanssa voi olla enempi sokissa.

      Meillä on muistopuita moneen lähtöön, eikä vain syntymiin tai kuolemiin. Tasakymmen hääpäivillekin on istutettu omat puunsa :D

      Poista
  11. Tita, lämmin osanottoni. Olen aina ajatellut äidin menettämisen olevan ihmisen suurimpia tragedioita. Puun istuttaminen on hieno toive.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta äidin hautaaminen on luonnollinen asiantila. Se ei ollut oikein eikä luonnollista, että siskoni menehtyi ensin. Äitini ei ikinä toipunut esikoistyttärensä kuolemasta. Se oli hänen elämänsä pahin kokemus.

      Poista
  12. Varmasti hyödyllinen kooste, eihän surussa ajatus tosiaankaan luista.

    VastaaPoista
  13. Ihana Titsu, arvokkaat ohjeet. Surun kohdatessa maailma pysähtyy, eikä osaa oikein mistään aloittaa ja kuitenkin kaikki pitää tehä nopealla tahilla. Kaikki täältä lähtevät eivät jaksa toiveitaan jättää. Minusta on hieno asia, että kuolemasta puhutaan, koska se on kaikkien meän elämänkaaressa. Kiitos ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä tapauksessa ei tarvitse väitellä tai sommitella ison perikunnan kanssa. Ohjeet on selevät ja minä olen se ainoa toimija. Yksinkertaista.

      Poista
  14. Kaunis perinne perheessänne, se puun istuttaminen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa istuttaa puu! Heti monta muistopuuta kasvaa täällä. Kuolinpuita on hevoselleni Linurille ja siskolleni Soilelle. Nyt sitte ensi kesänä äidillenkin. Moneen iloonkin on muistopuu istutettu kihla- ja hääpäivästä lähtien.

      Tontilla kasvaa jo kolmisen sataa istutettua erilajista puuta....

      Poista
  15. Voi Tita rakas! Myötätuntoni syvä ja voimia toivon sinulle! Onneksi on tulossa enemmän valoa ja kevättä! Ruusut tulevat olemaan suurena lohtuna. Tottakai, istuttaa puu!

    VastaaPoista
  16. Hyvät ohjeet annoit, samoilla mennään täälläkin. Perunkirjoitus oli jo ja kohta äidin kotia alamme tyhjentämään - se on aika kova juttu. Voimia Sinulle!

    VastaaPoista
  17. Lämmin osanottoni. Omasta kokemuksesta tiedän, että läheisen menettäminen on rankka kokemus. Jotenkin se alku menee siinä kun täyttää päivät käytännön asioilla, hautaustoimisto pitää löytää, hankkia arkku, varata kirkko jne. Sitten kun kaikki se väistyy niin surun käsittely alkaa, tai ainakin näin kävi itselleni.

    VastaaPoista
  18. Tässä oli hyvä muistilista. Esimerkiksi nuo jäsenyyksien lopettamiset ovat sellaisia jotka minun on vielä tehtävä. Meillä on nyt edessä kuolinpesän tyhjennys täällä Lahdessa. Raskas urakka, mutta tehtävä se on silti. Kiitos tästä listasta.

    VastaaPoista
  19. Paljon on tehtävää. Meillä esimerkiksi perunkirjoitus on myös semmoinen, joka täytyy selvittää. Ehkäpä se siitä, kun hoitaa asian kerralla. Muistilistat ovatkin hyviä, ei jää mitään hoitamatta.
    https://www.tapiomakela.fi/perintooikeus

    VastaaPoista