Kesä on täällä

Tästähän se taas starttaa - kesä. Kevätkukkijat pistävät parastaan, ja edessä on hieno näytelmä, jossa primadonnat vaihtuvat tasaiseen tahtiin. Täällä pohjolassa on puissa vaahteran kukinta ja maassa sipulikukat ja vuokkojen lisäksi kevätkaihonkukat.

Kerrottu lumikki eli Sanguinaria canadense melkein katosi kauhutalveen 2016. Sitten hento verso nousi, josta on poikinut taas lopulta hyvä kasvusto. Onneksi se ei kadonnut kokonaan, sillä tuon löytäminen taimistoilta on todella vaikeaa. Tänä vuonna jo kolmen kukinnon voimin tuo nousi. Versoja on enemmänkin onneksi! Olemme Maestron kanssa nujakoineet hyötymaata iskukuntoon. Valkosipulit ovat nousseet vahvoina ja määrätietoisina. Ponteva kasvusto on katettu ensimmäisellä ruohonleikkuun silpulla kera harauksen. Keväällä tehty taistelutyö rikkojen kanssa on erityisen tuottoisaa tulevia ponnistuksia ajatellen. Ja sitähän riittää koko kesän mitalta. Puutarhanhoito on oikeastaan kamppailulaji. Taistelua tosiaankin. Jos laiskistuu lomailemaan välillä, niin on pelin menettänyt. Minä menetin sen viime kesänä, joten nyt on revitettävä laiminlyönti kiinni.

Corydaliksia eli kiurunkannuksia ei voi olla liikaa kevätkukkijoissa. Kuvassa on lajike 'G.B. Baker' Monia muitakin kukkii kevään riemuksi täällä. Jokaista tervehdin ilolla. Se tavis solida leviää omiin nimiinsä sinne ja tänne, mutta koskaan en sitä raaski kitkeä. Eläköön ja viihtyköön valitsemissaan paikoissa. Toinen yhtä etuoikeutettu on sormustinkukka. Se kulkekoon omia polkujaan - rakastan jokaista sen kukkaa missä tahansa.

Hirveän paljon erilaisia versoja punkee maasta ylös. Kilpiangervo on yksi megaperenna, jonka lehdet täyttävät huikean tilan. Tykkään näistä isoista perennoista, joita täällä on paljon muitakin. Oman lajinsa mastodontteja. Kun on paljon tilaa, niin näillä voi elvistellä enemmänkin. Enää ei voinut käyttää bloggarin vanhaa versiota, niin totean uuden version olevan ihan persiistä. Terkkuja vaan ylläpidolle. Tästä tämä vain kuitenkin lähtee eteenpäin. Iloa ja valoa kullekin!

Kevät on täällä kalenterin mukaan

Kevät tulee kaikesta huolimatta, kuten se on kalenteriin kirjattukin. Maailma siis kiertää radallaan, kuten aina ennenkin. Minä ehkä laahaan perässä nilkuttaen, mutta havaiten kuitenkin muuttolinnut ja orastavan kasvukauden. Se on tässä ja nyt läsnä. Minä en.

Sinivuokot ehtivät sukkelasti jo huhtikuun puolella kukkaan.

Päivästä toiseen viikko kuluu nopeasti maanataista perjantaihin. Onneksi on sellainen hyvänmielentyö, jossa elämän versominen ja ilon syke on läsnä voimakkaasti. Iltaisin ja viikonloppuisin suru lyö lekalla päähän, mutta uni aramahtaa. Ja taas on päivä uusi edessä. Aamulla herätessä ajattelen, että riittävän monta kertaa hengitettyäni sisään ja ulos - on ilta. Ja taas yksi eletty päivä takana. Tällä metodilla mennään ahtaista paikoista eteenpäin.

Krookukset kestävät kevättä niin kauniina!

Kolme kuukautta tyttäreni menetyksestä tuli täyteen. Tajuan nyt, että tästä ei ikinä selviä, mutta mahdollisesti oppii elämään asian kanssa. Jotenkin hyväksyn, että näin on vain käynyt, eikä tapahtunutta voi muuttaa. On tapahtunut mitä on tapahtunut peruuttamattomasti. En pysty muuttamaan mitään näin jälkikäteen, ja on turhaa syyttää ketään tai mitään tapahtuneesta. Se on asia, jonka kanssa opitaan elämään ajan kanssa. Muistoja vaalien ja surua surren.

Tämän perhosen siivet ovat kestäneet talven yli. Jonkun toisen ei...

Äitienpäivä on edessä sunnuntaina. Äitini kuoli reilu vuosi sitten, nyt sitten tyttäreni helmikuussa. Todellakin erilainen äitienpäivä tulossa. Kuopus ilmoitti tulevansa sunnuntaina käymään. Kuolleiden lisäksi on sentään elossakin olevia minäkin mukaan lukien. Tästä taas jatketaan elämää. Osat on kuolleiden joukossa, mutta elossaolijoitakin jäi vielä. Tästä on vain pakko jatkaa eteenpäin edes pienin askelin.

Valkovuokko on minun äitienpäiväkukkani

Olen kohdannut äitienpäiväkukkani valkovuokot jo viikko sitten. Kohmeisesta maasta ne nousevat varmaankin toivon ja raukkauden voimin, sillä luonnonvoimat eivät ole armolliset. Vähän sama äidinrakkauden kanssa, kunnes kelit asettuvat lempeästi kohdalleen. Tässä on ripaus symboliikkaa.

Kerrottu valkovuokko 'Vestal'

Kaikille äideille iloa ja valoa jälkikasvun kanssa! Lisänä itselläni vaikea asia, jossa äitiys ei lopu kuolemaankaan. Äitiys ei katoa kuolemassakaan, vaan säilyy sieulussa ikuisesti.

Miten elää suuren surun ja menetyksen äärellä?

Olisinpas viisas, jos tuohon osaisin vastata. Tyttäremme kuoli 23-vuotiaana helmikuun alussa, ja me kaikki läheiset ja ystävät koitamme elää tämän surun kanssa kuka mitenkin päivästä toiseen selviten. Enimmäkseen se onkin juuri päivästä toiseen selviämistä.

Rikki se on.

Onneksi uni armahtaa, eli pääsen unessa karkuun surua. Ei unikaan levollista ole, vaan herätän itseni ja Maestron huutamalla öisin. Mutta olen kuitenkin enimmäkseen taju kankaalla öiseen aikaan. Töissä saan taukoa surusta, koska toimintaa vaativia syötteitä on koko päivän mitalta. Illalla kotona suru iskee taas kuin leka. Siitä sitten uni taas armahtaa toviksi.

Pisarat kuin kyyneleitä

Koira vie kävelemään joka ikinen päivä säässä kuin säässä. Totesin tässä jo tovin sitten Maestrolle, että meidän pitää kävellä itsemme terveiksi jälleen. Kaiken tapahtuneen jälkeen. Ei voi jäädä paikalleen suremaan, vaan on otettava kiinni arjesta. Yksi arkinen asia on koiran lenkittäminen, jossa kilometrejä taitetaan yksi toisensa perään metsissä ja meren rannoilla. Samalla ei voi välttyä näkemästä kevään saapumista lumien sulaessa ja muuttolintujen saapumisessa. Elämä siis jatkuu ja vuodenkierto kulkee kulkujaan. Muualla elämä jatkuu. Rutiinit pitävät pinnalla jotenkin.

Tassuterapeutti - arjen sankari

Arki on paras terapeutti. Sen on töissä, joka on tärkeä ja merkityksellinen asia minulle. Se on kotona Maestron ja koiran kanssa. Se on kissojen ja kanojen kanssa. Se on myös tiivistä yhteydenpitoa lasten ja heidän kumppaneiden kanssa. Yleensä kaikki läheiset suhteet ovat vieläkin tiivistyneet, ja pidämme huolta toisistamme entistäkin tiukemmin. Kukaan ei saa ikinä jotua yksin epätoivoiseen oloon.

Vaikeissakin oloissa elämä jatkuu

Jokainen eletty päivä on voitto. Ehkä hivenen helpompina toinen toistaan seuraavat päivät. Ei helppoina, mutta helpompina. Ei tästä koskaan selviä täysin, luulisin. Mutta jos sentään elossa jotenkin.

Muistelukset

Karjalaiseen perinteeseen ei kuulu hautajaiset. Ne on muistelukset. Mielestäni se on todella hieno ilmaus edesmenneen saattoväelle. Minulla ei ole karjalaisia sukujuuria, mutta anoppi on evakon taipaleen tehnyt. Hänen tarinoita on ollut aina niin mielenkiintoista kuunnella. Niistä kertomuksista olen napannut tuon muistelukset.

Pitkäperjantaina vietetään muisteluksia täälläkin. Tyttäremme elämä tuli valmiiksi 23 vuoden taipaleella. Asia on kipeä ja raskas meille kaikille tänne jääneille. Jäljelle jäi miljoona kysymystä, muistoa ja suunnaton ikävä. Jotenkin on vain pystyttävä jatkamaan elämää. Siinäpä haastetta kerrassaan.

Kunhan meri vapautuu jäästä, niin viemme tuhkat samoille sijoille mummonsa kanssa. Eikä tyttäremme yksin lähtenyt. Hän oli todella sydämestään kissaihminen. Kissamme Nipa sairastui kovaan tulehdukseen ja munuaisten vajaatoimintaan, joten eläinlääkäri lopetti maallisen taipaleen. Nipa vietiin tuhkattavaksi, ja ajateltiin sirotella tyttären tuhkien lisäksi myös Nipan tuhkat. Sitten kävi ilves pihassa osuen juuri pirttikolli Pufflen reitille. Puffle löytyi kuolleena oven edestä. Ilveksen jäljet kertoivat pyövelin. Ei kahta ilman kolmatta sanotaan.  Nyt on kolmet tuhkat siroteltavaksi.

Tässä menetysten jatkumossa toivon jotain paussia edes toviksi. Menetyksiä on ollut ihan hurjasti, enempi kuin sielu sietää. Tovin saan huokaista talviloman merkeissä, mutta sitten palataan taas töihin. Työ sinällään tuo muuta ajateltavaa, eli on ihan terapeuttista.

Pääsiäistä teille kaikille kaikesta huolimatta!

Kamalinta mitä elämä voi eteen tuoda

Hiutaleet tanssivat

aurinko sammuu,

varjoja tielläni kulkee.

Pelko on peittänyt

silmies naurun,

kuuntelet kutsua kaukomaan.

Pohjoisen tuulia lapseni kartoit,

toivoit tyyntä ja poutaa.

Kättäsi kurkoitit aurinkosilmin

onneen käskit mun johdattaa.

Helmaasi lapseni kyynelsilmin

kylmän kukkia kannan.

Pahinta mahdollista elämässä on kokea oman lapsen menetys. Tämä tuli osaksemme 5.2.2021 poliisien tuodessa aamulla murheellista sanomaa. Esikosemme ehti edellisenä päivänä täyttää 23 vuotta. Nyt mennään todella pienin askelein eteenpäin. Ei tätä kukaa lähiomainen eikä ystävä voi tajuta, että ihmisen toivo loppuu. Mutta se loppui. Kenenkään tietämättä.

Oikeaa talvea!

Joulusta alkaen on ollut ihan talviset fiilikset, kun lunta on tupruttanut ja kivassa pikkupakkasessa saa lomapäiviään viettää. Meren ranta onkin kutsunut joka päivä katsomaan hidasta jäätymisen näytelmäänsä.

Viattomien lasten päivän iltarusko kalamajojen luona rannassa.

Lumi on narissut jalan alla, ja meriviiman kylmyys on kipristellyt poskipäissä. Valon määrä moninkertaistui maan saatua aatonaattona pysyvän lumipeiton. Kasveilla on kaikki hyvin, kun suojaavaa lunta tuli reilut 10 senttiä. Lisääkin on sadellut.

Vuoden vaihtuessa kävi suojasäässäkin, mutta lumet säilyivät.
Meri alkoi jäätyä suojaisista poukamista alkaen.

Minä tykkään vanhanaikaista talvista, sillä ne tarkoittavat usein myös vanhanaikaisia kesiä. Jos talvella on pakkasta, niin kesällä on lämmintä ja aurinkoista. Tässä valossa vuodesta on tulossa hyvä!

Piehinkijoen kanavakin rauhoittui jäätymään.

Veden metamorfoosi nesteestä jääksi tuottaa kivaa ja kaunista seurattavaa. Lumoavia jääkoristeita ilmaantuu kasvien ja veden välille. Luonnon taideteokset puhuttelevat kauneudellaan. Ja jokainen päivä on erilainen, kun lähtee ulos katsomaan näkymiä.

Jäätyneet oksat

Nyt Loppiaisena siivosin Joulun pois kokonaan. Joulukoristeet, liinat ja kuusi saivat väistyä. Kevään vuoro, kunhan se kerkiää. Ajatus siirtyy kevättalveen, vaikka aurinko pilkisteleekin vain pienoisen tovin taivaalla. Se on kuitenkin nähty, ja sen mahti lisääntyy minuutti kerrallaan.

Loppiaisen aurinko ja -13 pakkasta

Mitäpäs toivon vuodelta 2021? Toivo on pitkälti töiden tuomassa vauhdin hurmassa. Isoja kokonaisuuksia rakennellaan tulevana kesänä - paitsi omassa puutarhassa. Siellä on otettava niskalenkki rikkaruohoista kaikin konstein. Mitään uutta ei ole tarkoitus istuttaa, vaan keksittyä entisten kunnossapitoon. Toki uusia puita mahtuu aina, joten jos jotain kivaa tulee eteen, niin ei sen mahduttamisessa tontille ole mitään ongelmaa.

Sininen hetki

Muuten toivon erittäin tylsää ja tapahtumatonta vuotta 2021. Luultavasti näin ei kuitenkaan tule toteutumaan, joten mennäänpä sitten aina tilanteen mukaan. Saahan sitä kuitenkin toivoa?

Puffen ja Rauskin tyylinäyte talvilevosta

Iloa ja Valoa matkallasi kevääseen! Tuossa tuokiossa se on täällä, mutta odotellessa kannattaa nauttia pakkassäistä ja talvesta kaikin mahdollisin tavoin!

Puutarhavuosi 2020 haaste

Minna Hiidenkiven puutarhasta haastoi taas ihanasti muistelemaan mennyttä kesää. Kiitos
kovasti inspiroinnista ja katsokaamme nyt taaksepäin kuvien keralla.

Aina ilolla ja hyvällä sykkeellä! Kuvassa ruusu 'Ilo'.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

En rakentanut yhtään mitään uutta aluetta. Ihan poikkeuksellista tekemättä jättämistä! Energia
kului aika tasan töissä tekemiseen, joten oma puutarha jäi ilman kehitystoimia.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Hyvinkin tarkasti, kun en ollut suunnitellut mitään - enkä sitten rakentanutkaan mitään.
Kaikki entiset nousivat ja kasvoivat tyynen rauhallisesti. 

Iris 'Black Form' kasvoi entistäkin suuremmaksi puskaksi.

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Hyvin vähän entiseen verraten. Ryhmäruusuja tilasin Tantaulta, mutta ne taisi jäädä liki ainoiksi.
Tai noh - sitruunapihlajan ja arnoldinpihlajan istutimme äitini muistotilaisuudessa muistopuiksi
hänelle. Himpun retkahdin pelargonioihin, joista olikin paljon runsaskukkaista iloa.

Taisin vähän hurahtaa pelargonioihin, vaikka ne onkin mummojen kukkia!

4. Menetitkö kasveja?

En mitään surettavan merkittävää. Talvi oli leppeä ja armollinen. Semmoinen epätalvi.

Pionit säästyivät talvelta ja kukoistivat aivan uskomattomasti!

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Huvimajan, johon saa grillin. Nyt grilli on kuusten alla - suojassa siis sekin. Grillaaminen on
kesässä tosi isossa osassa ruoanlaittoa. Ihan kesän nautinnollista parhautta!

Grillaus on kesän ilo ja nautinto! Monta antoisaa hetkeä
on vietetty porukassa antimista nauttien.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinuan kesästä 2020?

Töissä kesäkukkien aivan valtava loisto koko kesän, sekä uskomattomat puistojen
parannusprojektit. Oli tosi hyvä kesä töissä, ja jälki näkyy vuosikausia eteenpäinkin. Kotona
oli enemmän nolosti nollavuosi, tai jopa miinuksella.

Kesäkukat menestyivät parhaiten ikinä! Olin ylpeä!

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Tarjolla on vain antisaavutus siitä, että kivipuutarha pääsi ryöstäytymään täysin villiksi. Pakko
korjata asia heti määrätietoisesti ensi kaudella. Ensi kesänä pystynen pitämään kesäaikaa jopa
lomaakin ainakin pari viikkoa. Syksymmällä sitten loput.

Viidakoksi se päätyi... kuva elokuulta.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kaippa ne ryhmäruusut, kun olivat ainoita ostoksia :D

Mirato oli uusia hankintoja. Luultavasti se pärjää täällä...

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Rinta rottingilla vastaan ei. Tällä kertaa oli helppo vastata tähän!

Aika näyttää kuinka uusi lajike Centr'O'Rose pärjääkään.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Ruusuthan ne taas kukoistivat ihan hurjasti. Ei se kyllä yllättänyt, mutta tuotti kovasti mielihyvää!
Oikeastaan kaikki kukkivat kasvit kukoistivat ihan hurjasti, kiitos suotuisan kesän!

Ruusumaa pursuili kukkia ja värejä. Ihana!

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?
Rikkaruohot. Ne jaksoivat pinnistää! Säät kaikkinensa hellivät tasaisin satein ja paistein, mikä oli 
poikkeukselllista viime vuosiin verraten. Rikat(kin) kiittivät.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Sangen vaatimaton ruusutilaus oli ainoa investointi. Puutarhamatkailu olisi ollut niiiin ihanaa,
mutta koska korona, niin mihinkään en tietenkään nokkaani pistänyt. Ehkä ensi vuonna...?

Ruusut on aina mun rakkauteni!

13. Mitä opit?

Olemaan armollinen itselleni. Kun ei jaksa ja kerkeä... niin ei vaan jaksa ja kerkeä.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta....

Kunnianhimoisin suunnitelmin korjata edellisen kasvukauden laiminlyönnit! Tosin töissä on paljon 
suurempia unelmia rhodo- ja hortensiapuiston perustamisessa, sekä vähintään yhden ruusupuiston 
rakentamisessa. Ehkä ne suuret unelmat on siirtyneet omalta tontilta isommille peliareenoille.

Ruusut saavat kasvurauhan kukoistaa

Haateen säännöt:

1. Kerro keneltä sait haasteen.

2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa - blogista)

3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen
osallistuneiden listalle.

Minä haastan mukaan Hirnakan Hirnakan Torppa-blogista,
Navettapiian Navettapiian Puuhamaa-blogista ja Between Rikkaruohoelämää-blogista.

Taas valkeeaata Joouuluuuuaaa!

 Tulihan se sieltä - valkoinen Joulu. Täpärälle meni, mutta aatonaaton iltapäivästä alkoi hiutaloida lunta, ja sitä jatkui koko yön yli. Aamulla oli ah niin valoisaa ja puhtaan valkeaa! Siitähän se joulumieli alkoikin.

Rieko nauttii täysillä lumessa pelmuamisesta.

Töistä väsyneenä nukuin vahingossa kymmeneen asti aattona, mutta mitäpä väliä sillä on kun ei sen kummempia seremonioita ollut tiedossa. Pienen kinkun lykkäsin uuniin hautumaan kypsäksi. Sitten piti lähteä tepastelemaan ulos pehmoisen puhtoista luontoa ihailemaan.

Maailma oli kuin mustavalkoisessa leffassa

Joki solisi iloisena, ja maailma oli viimeisen päälle kaunis. Puut kantoivat ohutta lumikerrosta tehden näkymistä ihan pumpulimaisemaa. Oli ihan tyyntäkin, joten puut säilyttivät koristeensa hyvin.

Silta yli mustan veden

Kuvaan kuuluisi iloinen veden solina

Kun joki oli tervehditty, niin askeleet veivät omaan Kärppäniemen ikikuusikkoon. Varjoni Rieko oli tietenkin seuralaisena, mutta kissat pysyivät mieluiten sisällä lämpimässä.

Arbetorumin läpi lumisia katajia ja huurteista riiheä tervehtien

Lumi narisi jalan alla, mutta maa oli sulaa joustaen jokaisen askelen alla. Metsässä pehmoinen sammal oli lempeää kulkea. Tiheä kuusikko oli päästänyt vain ohuen lumikerroksen verhoilemaan mättäitä.

Kapean serbiankuusen viereltä käy polkuni satumetsään

Lumi sai metsän soimaan hiljaisuuttaan. Tutut tiaisten vislauksetkin jotenkin vaimenivat lumipeitteisten oksien luodessa ajattoman ja iättömän tunnelman.

Sammalia ja mustikanvarpuja. Isolahti pilkottaa runkojen takaa.

Minulla on oma polkuni tuolla puolen hehtaarin satumetsässä. Lumesta sai lukea muiden kävijöiden jälkiä. Oravia, jäniksiä ja myyriä näytti loikkineen omia reittejään.

Vene rannassa odottaa sekin seuraavaa kesäkautta.

Sielunrauhan paikkani Isolahden rannassa. Jäässä on lahti.

Mieli virkistyneenä ja lumisesta maisemasta haltioituneena tassuttelin takaisin pihamaalle. Vihdoin tuli lunta, ja näyttäisi hanget hiljalleen lisääntyvän ja lämpötilan puolesta säilyvän ilonamme. Erityisesti toive valkeasta Joulusta täyttyi.

Punahatusta muutos lumihatuksi.

Kuinkas sulle kävi - saitko sinäkin valkean Joulun? 

Ja vielä viimeiseen kuvaan - vuoden viimeinen kylvös on tehty. Kaveri lähetti keltahevoskastanjan (Aesculus octandra) kastanjoita sekä punatammen (Quercus rubra) ja pilaritammen (Quercus robur 'Fastigiata') terhoja. Ne odottaa hangen alle kylvettyinä ja jyrsijöiltä suojattuna itämistä ensi kesänä. Siinäpä sitten tulevaisuuden toivoja satamäärin.

Aina kylvöt mielessä!

Iloa ja Valoa loppuvuoteen! Odotettu talvi lumineen on vihdoin täällä lämpimällä rantakaistaleellakin. Koronasta huolimatta pentukaarti tulee huomenna yhteisen pöydän äärelle viettämään Joulua. Kävivät koronatestissä, että uskaltavat tulla. Emme siis huolehdi taudeista, vaan vietämme yhteistä juhlaa.

No voi jösses sentään kun joulu on jo ovella!

Kuulen koputusta korvieni välissä - en ovelta. Joulu on tuossa tuokiossa taas käsillä. Mitäkäkö olen saanut valmiiksi?

Lanttulaatikot tänään lykkäsin uuniin. Valmista tuli helpolla valmiista lanttusoseesta. Heitin minikokoisen neljän kilon (aiemmin seitsemän kilon) kinkun sulamaan. Pienihän se on, mutta lapset ämpyilivät koronariskiä ja uhkasivat olla tulematta jouluksi. Kuka sitä samaa potkaa järsii vuodesta toiseen?

Sitten lapset keksivät, että käytyään koronatestissä voisikin tulla vietämään perinteistä joulua turvallisesti tänne. Tulokset tulisivat aatoksi. Onneksi on pakastimessa rehdin kokoinen kappale naudan paistia, joten kinkku ei lopu kun on paistia tukevasti mukana. Ei täältä ruoka lopu, vaikka olisikin taas normikattaus reilulle kymmenelle hengelle. Onhan se joulu kuitenkin ihana perhejuhla, joten kiitollisuudella otetaan vastaan koronasta huolimatta!

Leivinuuni on aina hauduttanut kinkut ja paistit ansiokkaasti.

Minä vedän töissä täysillä tasan aatonaattoon asti. Silloin perinteisesti pidetään lyhyempi päivä lopettaen ajoissa. Komennetaan porukka joulun viettoon, ja poistutaan viimeisenä itsekin. Seuraavan kerran näytän nenääni töissä vasta loppiaisen jälkeen. Pidän kesälomat nyt pois.

Jäätyvä joki

Kelit on tosi kaukana jouluisesta. Välillä on vähän ripsaissut lunta, mutta perään on heittänyt vesisateet. Maa on mustaa ja niin on päivätkin. Tänään on talvipäivän seisaus, joten valoisampaan päin lähdetään hitaasti. Tulisi nyt ensi se talvi!!! Tää pimeys niin syö voimia. Edes sentti lunta pelastaisi paljon valoisuudessa.

Merikin on ihan jäätön ja tyrskyävä

Mutta näillä taas mennään. En ole jouluihminen ollenkaan, mutta vuodenvaihteen vapaa tuottaa ison huokauksen. Takana on intensiivinen kausi, jonka haluan nollata pois ennen uusia haasteita. No nekin on jo suunniteltu ja tilattu valmiiksi, joten saa luvan hengähtääkin.

Pistin sitten lusikkani uuteen soppaan, eli katoppa kotonakuuhkaajia. Niin hullu idea, että oli pakko lähtiä mukaan!

Joka tapauksessa jokaiselle hyvää Joulunaikaa! Minä ajattelin nukkua vuodesta toiseen pitkään ja hartaasti. Siinä sivussa vietetään pentujen kanssa hyvän ruuan äärellä tovi jos toinenkin.